Kukat, jotka koristivat tätä kylää tänne saapuessani, ovat nyt kuihtuneet ja viety pois. Jotkut muutamat saattavat vielä pinnistellä ihmisten ikkunalaudoilla, mutta pakkasen myötä nekin tulevat kaikkoamaan. Talojen savupiiput alkavat tupruta nyt jopa päivisin, kun perheet yrittävät pysyä läpiminä takkatulen avulla, ja pimeyden pidetessä, talojen sisäinen lämpö ja valo tuntuu hehkuvan enemmän kuin aikaisemmin.
Joku harvinaisen älykäs nainen (äitini) huomautti, että ensimmäinen kvartaali alkaa olla takana. Joten missäs sitä nyt seisotaan? Noh, kiinni arkielämässä. Toinen älykäs nainen (Ronja) sanoi erittäin osuvasti, että arkeahan sitä täälläkin eletään, se nyt on vain Belgian arkea. Aamuisin herätään, mennään kouluun, koulun jälkeen tehdään jotain kunnes syödään ja mennään nukkumaan ja sitten onkin taas uusi päivä (paitsi nyt kun olen lomalla).
Ranskankieli sujuu jokseenkin ja kehittyy kehittymistään koko ajan. Välillä sitä ei itse meinaa huomata, mutta sitten joku ihan puun takaa kehuu kehittymistäni ja sitten taas ymmärtää, että kyllä se sieltä pikkuhiljaa tulee. Onhan niitä hetkiä edelleenkin kun turhautuu siihen änkyttämiseen, siihen kiertoreittien etsimiseen, siihen, ettei kaikki suju niin helposti kuin toivoisi, mutta kuten äitini on vuosien aikana minulle opettanut - no pain, no gain. Joskus ärsyttää kun vahingossa tulee sanottua joku juttu väärin, kun olisi tiennyt miten se oikein pitäisi sanoa, mutta arvaa vaan lipsuuko se toista kertaa! Olen myös tottunut tekemään tahallani virheitä, sillon kun en tiedä oikeaa sanaa tai lausahdusta, koska sitten usein minua korjataan ja seuraavalla kerralla tiedänkin juuri sen sanan mitä haluan käyttää.
Belgiasta tykkään kovasti ja opin siitä koko ajan lisää. On muutamia ihania ihmisiä, jotka oikeastaan tykkäävät minulle opettaa uusia asioita tästä maasta, joten tietopiikkejä tupruaa välillä aika paljonkin. Mutta paljonhan selviää pelkästään elämällä. Vaikka Belgia on pieni maa, on se yhtä rikas kulttuurisesti kuin suurempikin maa. Olen koko ajan yhä onnellisempi siitä, että tänne lähdin, sekä siitä, että "jouduin" tänne maalle. Nämä eroavaisuudet pakottavat minut avartamaan vähän katsettani ja mieltäni ja ymmärtämään vähän kyläläisten mentaliteettia.
Integroitumisen kannalta voisin sanoa, että se sujuu ihan hyvin. Tuntuu, että minulla on monia ihmisiä joille voin mennä rennosti juttelemaan ja muutamia tärkeämpiä, joille voin puhua vähän kaikesta. Suurimmaksi osaksi olen vain kiitollinen kaikille, jotka tulevat minulle juttelemaan, tulevat minua auttamaan. Jokainen minuun kohdistettu hymy piristää päivääni, jokainen kysymys Suomesta, jokainen kutsu illanviettoon. Voin helposti sanoa, että belgialaiset ovat todella ystävällistä ja lämmintä porukkaa.
Ensimmäiselle kvartaalille antaisin kehittymisen ja suurimman muutoksen leiman. Se ei ole sujunut ongelmitta - turha luulo! Ties kuinka monta kertaa on toivonut voivansa olla kotona äitille, iskälle ja veljelle juttelemassa. Ties kuinka monta kertaa on toivonut, että ihmiset puhuisivat suomea, tai vähintään englantia. Ties kuinka monta kertaa on tuntunut yksinäiseltä, tuntunut kuin mikään ei suju, tuntunut kuin ei ole mitään mihin turvautua. Ties kuinka monta kertaa on turhautunut kaikkeen tähän ja kyyneleet ovat valuneet pitkin poskia. Mutta niistä on selvitty ja noustu ylös kymmenen kertaa vahvempana. Muutos on ollut suuri ja rankka, mutta huimaa kehitystä on tullut tehtyä - ja siitä olen ylpeä!
Now's the time when trees change their colour from the lively green to yellow, red, violet, brown, as if looking for the right outfit to greet the darkness and cold of the winter. However in the end they give up and drop their leaves completely, greeting winter rawly, without a mask of any sort.
The flowers that decorated this town as I arrived, have now wilted and been taken away. A few lonely ones might still stick around on the windowsills, but as the frost comes around, they'll disappear as well. The smoke of the chimneys starts to rise even in daytime, as families try to stay warm with the help of the fireplace and as the darkness gets longer, the warmth and light from inside the houses seems to radiate more than before.
One extraordinarily smart woman (my mum) noted, that the first quarter is starting to come to its end. So where am I standing now? Well, stuck on everyday life. Another smart lady (Ronja) hit the spot by saying that it's just everyday life here as well, now it's just the everyday life of Belgium. I wake up in the morning, I go to school, after school I do something until we eat and go to sleep and then it's a new day again (except now that I'm on vacation).
I manage with the french language somehow and it gets better all the time. Sometimes I don't really notice it myself, but then someone comments on my progress and I realize that it's on its way slowly but surely. I mean sure, there are still times when I get frustrated with the stuttering and finding those detours, with the fact that nothing goes as easily as I would like for it to go, but as my mum has taught my over the years - no pain, no gain. Sometimes it annoys me when I accidentally say something wrong, when I would have known the right way to say it, but there's no chance it'll slip out again! I've also gotten used to making mistakes on purpose, when I can't find the word or phrase, because people usually correct me and thus, the next time around I'll know the exact word I want to use.
I really do like Belgium and I keep learning more and more about it. There are some lovely people, who actually like teaching me new things about this country, so sometimes there's quite a bunch of information being thrown onto me. But a lot gets discovered just by living. Although Belgium is a small country, it's just as culturally rich as a bigger one. I'm all the time happier that I came here and that I ended up here in the countryside. These differences force me to be more open-minded and understand the mentality of the people here.
When it comes to integration, I could say that it's coming along fine. I feel like I have a lot of people with whom I can casually go chat with and a few more important ones, to whom I can speak to about pretty much everything. Mostly I'm just grateful to everyone who comes to talk to me, comes to help me. Every single smile that's sent towards me makes my day, every question about Finland, every invitation to a night out. I can easily say that belgians are really friendly and welcoming people.
To the first quarter, I'd give the label of progress and the greatest change. It hasn't been without problems - not at all! Who knows how many times I wished to be home talking to my mum, dad and my brother. Who knows how many times I've wished that people would speak finnish, or at least english. Who knows how many times I've felt lonely, like nothing seems to work, like there's nothing to turn to. Who knows how many times I've gotten frustrated with all of this and tears have rushed down my cheeks. But I've managed through those and risen ten times stronger than before. The change has been huge and harsh, but I've made a lot of progress - and that I'm proud of!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti