first impressions

Täällä ei paljoa voita tai sokeria säästellä. Ei huolehdita siitä, että kaikki mahdollinen pitää olla rasvatonta ja vähäkalorista, vaan keskitytään enemmän siihen, että ruoka on hyvää ja sitähän se onkin. Erikoisinta minulle on kuitenkin ollut se, että melkein aina leivän päälle laitetaan hilloa, hunajaa, nutellaa, tai muuta makeata. Itse siinä vieressä popsin leikkeleitä hymysuin. Omenahilloa löytyy monista aterioista lisukkeena, myös ravintoloissa ja tummaa leipää en ole vielä löytänyt, muutakun yhden virolaisen tuttavani laukusta. Pitää nyt siis toden teolla alkaa seuraamaan mitä syö, sillä en mielelläni tulisi takaisin Suomeen lihapullana!

Illallisen laittoon käytetään paljon aikaa ja vaivaa (täällä host-isäni tekee ruoan) ja isommalla porukalla kestää ruokailu useita tunteja, eikä kukaan ole hiljaa. Kaikki höpöttävät päällekkäin, eivätkä he näytä tuntevan sellaista käsitettä, että olisi töykeää puhua toisen päälle. Täällä on pakko katkaista toisen puhe, jotta saisi omia sanojaan joskus väliin. Vielä sen päälle että kaikki puhuvat kokoajan, puhuvat he älyttömän kovaan ääneen ja nopeasti, ihan kuin heillä olisi tietty aikaraja, kuinka kauan he saavat puhua, ja heidän pitää ahtaa siihen mahdollisimman paljon informaatiota. Yrittää siinä sitten hiljainen Pohjoismaalainen tyttö pysyä kärryillä...

Suomessa kun tien varsia koristaa havumetsät, eikä ensimmäistä puustoriviä pidemmälle näe, täällä maisemat ovat avoimia, täyttä peltoa ja ehkä joitain palstoja puita. Lehmiä näyttäisi olevan joka kolkassa, ja näiden mukana tulevat myös kärpäset. Vieraillessani eräissä talouksissa, huomaan hurjan määrän kärpäsiä ja sitten kuulen lehmien "MUU":n ja ymmärrän kerta toisensa jälkeen, että nyt ollaan maalla. Täällä ei järviäkään ole näkynyt. Ainoa vesielementti, jonka olen tähän mennessä nähnyt (jos suihkulähteitä sun muita ei lasketa), on se joki joka virtaa Houffalizen läpi.

Tänne tullessani ajattelin, että nyt pääsen vihdoin näkemään miten se kielenoppimis-prosessi oikein tapahtuu, kun sinut heitetään keskelle sellaista ympäristö, missä ei saa hetkeäkään rauhaa siitä kielestä. Vaikka minut onkin heitetty ranskankielen (tai oikeastaan Wallonian-ranskan) vesiputouksen alle ja olen kastunut läpimäräksi, en ymmärrä miten se oppiminen itsessään tapahtuu. Olen oppinut paljon, vaikka matkaa on vielä mentävänä huimasti! Täällä en tosiaan pysty pakoilemaan ranskankieltä kauaa. Koko host-perheeni puhuu vain ja ainoastaan ranskaa, radio soi koko ajan ja sekin tottakai ranskaksi, jos niitä englanninkielisiä hittibiisejä (kuten wake me up) ei lasketa, televisiota jos haluaa katsella, on sekin ranskaksi, kaikki lehdet ja jopa liikenneviitat ja mainokset ovat ranskaksi. Huhhuh! Omituisinta kyllä on se, että omat ajatuksenikin kulkevat ranskaksi välillä.

"Osaan soittaa pianoa!"

Olohuoneemme

Pyöräily on tässä kylässä iso juttu!

Kukkia, kukkia kaikkialla!

Butter and sugar seem to be in wide use here. We don’t make sure that everything has to be fat-free and low-calorie, but instead we focus more on the fact that the food is good, which it is. The most special thing for me, however, has been the fact that here they almost always put jam, honey, nutella, or something else sweet on their bread. I just eat my bread with ham and a smile. Apple jam is found in many dishes on the side, also in restaurants, and I have yet to find brown bread somewhere other than the bag of my new Estonian friend. Now I have to seriously start watching what I eat, because I’d rather not come back to Finland with a number of extra kilos!

Here they use a lot of time and effort in cooking supper (in my house my host-dad makes the food), and with a larger group dining takes several hours, and no one is silent. All of them babble on top of each other and they don’t seem to know anything about the concept that it would be rude to interrupt someone. Here you have to cut off the other's speech, in order to get your own words out sometimes. They don’t just talk all the time, they also speak incredibly loud and fast, just like they would have a certain time limit on how long they’re aloud to speak , and they have to cram as much information as possible in it . This quiet Nordic girl has a lot to keep up with…

In Finland, the roadsides are decorated with coniferous forests, and you can’t see beyond the first line of trees, but here there are the open landscapes, full of fields, and perhaps a few patches of trees. The cows seem to be in every corner, and those come with flies. When I visit some households, I notice a large amount of flies and then I hear the “MOO” of the cows and I understand time after time that we’re in the countryside now. Here I haven’t seen any lakes either. The only element of water, which I have seen so far (if fountains and such don’t count),  is a river that flows through Houffalize.

When I came here, I thought that I would finally get to see how the learning process of a language takes place, when you’re thrown into the middle of an environment where you can’t get a moment of peace away from that language. Although I’ve been thrown under a waterfall of French (or actually Wallonian-french) and I’ve gotten soaked, I don’t understand how the actual learning happens. I’ve learned a lot, although there is a longlong way to go! But here I truly cannot run away from the French language for long. My entire host-family speaks nothing but french; the radio is on all the time, that of course also in french, if you don’t count the hit songs that are in english (like wake me up); if you want to watch the tv, it’s also in french; all the newspapers and magazines and even road signs and ads are in french. Sigh. The weirdest thing is that sometimes even my own thoughts run in french.

last week of vacation

YFU-tapaaminen oli älyttömän mahtavaa, vaikka saavuinkin muodikkaasti myöhässä (hups!). Tuntui kuin yhden kokonaisen viikon puhumiset ja kommunikoimiset tulivat ulos yhtä aikaa, koska en ole tosiaan pystynyt ollenkaan ilmaisemaan itseäni ranskaksi, mutta nyt pääsin puhumaan englantia (ja myös jonkun verran suomea!). Tapasin monia ihania ihmisiä ja ymmärsin, että tuo YFU yhteisö on todella mahtava. Ystäviä saa tavallaan ilmaiseksi, koska jokaisen kanssa menee läpi kaikki samat tunteet ja tapahtumat ja niitä pääsee jakamaan yhdessä. Heti alusta alkaen on jotain yhteistä kaikkien kanssa. Tapaamisessa meille järjestettiin monenlaisia pelejä ja leikkejä, jotta päästiin tutustumaan toisiimme ja myös tutustumaan Liègeen. Oli kyllä hirmu hauskaa!

Toinen viikkoni täällä on hyvin lähtenyt käyntiin ja olen huomannut, että oma ranskankielen taitoni on parantunut huimasti, vaikka muut eivät sitä välttämättä huomaakaan. Viikonlopun aikana pystyin jopa keskustelemaan ranskaksi erään returneen kanssa, josta olin erittäin ylpeä! Vielä tämä viikko lomaa, sitten on aika mennä kouluun. Se ei pelota minua yhtään niin paljon kuin aikaisemmin, ehkä sen takia, että ymmärrän nyt jo paljon enemmän kieltä ja tunnen sieltä valmiiksi jo muutama ihmistä, joista yksi on jo lupautunut viettämään aikaa kanssani.

Meidän piti kuluttaa tietty määrä saippuaa aikarajoituksineen...

Saksa, Suomi ja Viro!

The YFU-meeting last weekend was amazing, even though I arrived a little bit late (oops!). All the talking and communicating that I’ve been unable to get out of me suddenly came out at once, because I finally could express myself using English (and some Finnish too!). I met a ton of wonderful people and I understood that this YFU community is incredible. You get friends somewhat free, because you go through the same feelings and events with everyone and you get to share them together. Right from the beginning, you have something in common with everyone. They organized all sorts of games for us at the meeting so that we got to know each other, as well as Liège. It was a bunch of fun!

My second week here has started well and I’ve noticed a huge improvement in my French, although others might not notice it. During the weekend, I was able to actually keep up a conversation in French with one of the returnees, which I was very proud about! One more week of vacation and then it’s time to go to school. It doesn’t freak me out as much as it used to, probably because I understand the language a lot better now and I already know a few people from there, out of which one has promised to spend time with me.

Belgia toivottaa minut tervetulleeksi

Täällä sitä nyt ollaan. Koko ajan on jotain tekemistä, sillä perhe on kehittänyt minulle yhtä sun toista. Varsinkin host-veljeni yrittää kaikkensa minun vuokseni, näyttää minulle paikkoja ja selittää loputtomasti kaikkea, vaikka vaikeuksiahan minulla tietysti on kielen kanssa. Onneksi kaikki ovat kuitenkin ymmärtäväisiä ja puhuvat hitaammin ja selkeyttävät heti kun en näytä tajuavan missä mennään. En ole ehtinyt oikein kirjoittelemaan kuulumisia tänne, koska väsyn nopeasti kaikesta siitä kääntämisestä (ja kuulemma kouluun päästyäni tulen olemaan päivän jälkeen täysin kuollut!) ja olen myös yrittänyt välttää tietokoneella istumista, koska täällä on niin paljon muita asioita joita voi tehdä!

Ensimmäisen päväni vietin turistina Brysselissä, käyden Atomiumissa ja ajellen ympäri kaupunkia. Kaupungissa oli paljon tuttuja piirteitä, mitä muistakin pääkaupungeista löytää. Brysselikin aivan upea kaupunki. Illemmalla ajelimme parin tunnin matkan Houffalizeen, joka on ihan yhtä kaunis kuin niissä kuvissa mitä siitä näin ennen kuin tulin. Itse en ole vielä ennättänyt kylää paljon kuvailemaan, mutta olen täysin pökerryksissä sen kauneudesta.

Rakastan jo omaa pikkukylääni. Vanhat kivitalot, kapeat kadut jotka kiertelevät niiden ympärillä, joki joka virtaa kylän läpi, kukat jotka koristavat joka nurkkaa. Paikka tuntuu nyt jo omalta, kuin minut olisi tänne tarkoitettu, sillä se vain pursuaa kodikkuutta. Talokin on suloisen tiivis, vaikka kohtuullisen suuri onkin. Kontrasti toki on aika suuri, kun vertaa Houffalizea Espooseen, mutta erilaisuuden takiahan tänne tultiin!

Olen tosiaan jo tehnyt vaikka mitä. Ollut mukana belgialaisessa karaoke-illassa, käynyt suurensuuressa marketissa ostoksilla, kiertänyt ympäriinsä, myös esimerkiksi host-äitini lapsuudenalueella ja hänen työpaikallaan, käynyt ilmoittautumassa kouluun ja tutustunut moniin ihmisiin jo, vaikka monia sanoja en pystykään vaihtamaan. Nyt viikonloppuna on tiedossa YFU-leiri kaikille Belgian (Bruxelles-Wallonie) vaihto-oppilaille. Sitä odotan innolla, sillä pääsen vihdoin vapaasti puhumaan ilman takeltelemista.

Tuntuu, että minulla on älyttömästi kerrottavaa, mutta en pysty kaikkea selittämään samalla kertaa. Pitää kuitenkin kuulumisia kertoa, mutta pian taas lisää infoa!

Nyt lennetään!

Rakkaat tulivat sanomaan heipat lentokentälle <3

Amerikkalainen muistomerkki sodan uhreille

Mini-Eurooppa ja Atomium takana!

Maisemat Atomiumin huipulta

Oma huoneeni, johon rakastuin myös heti

Houffalize katsottuna omasta kattoikkunastani

Here we are. There seems to be something to do all the time, because my host-family has a lot in store for me. Especially my host-brother tries very hard to make me feel at home, showing me around and explaining everything, although of course I have some difficulties with the language. Thankfully, everyone seems to understand my situation and speak more slowly and clarify whenever it seems like I have no idea what's going on. I haven't really had time to share what's been going on, because I get tired easily from all the translating (and apparently once I start school, I'll be completely dead after each day!) and I've also tried to stay away from the computer, because there are so many other things I can do here!

I spent my first day as a tourist in Brussels, visiting the Atomium and driving around the city. The city had many familiar features that you can find in other capitals as well. A very beautiful city. Later, we drove to Houffalize, which took a few hours, but the town is just as pretty as is seen in the pictures that I saw before I came here. I haven't really been taking photos of it myself, but I'm completely mesmerized by its beauty.

I already love my little town. Old stone buildings, the narrow streets that meander around them, the river that flows through the town, the flowers that sprout in every corner. It already feels like home, like I was meant to be here, because it exerts so much coziness. The house itself is sweetly compact, although it is relatively large. The contrast is quite strong when you compare Houffalize to Espoo, but the change is why I'm here!

I have already done all sorts of things. I have been involved in the Belgian karaoke evening, been shopping at a major supermarket, been touring around, for example, in the area where my host-mother spent her childhooh, and her workplace, gone to register for school and met many people already, even though I can barely exchange any words with them. This weekend there is the YFU-camp for all of Belgium's (Wallonie-Bruxelles) exchange students. I look forward to it, because I get to finally speak freely without stammering with my words.

It seems like I have loads to tell, but I can't explain everything at the same time. However I must let you know how things are going. More later!

2 päivää lähtöön

Viimeiseen viikkooni Suomessa on kuulunut loputon sade, koulussa käynti (vaikkakin vain kavereita moikkaamassa) ja syksyn viileät tuulet. Kesäni Suomessa näyttää siis olevan ohi, ainakin tältä vuodelta. Kesä on ollut älyttömän hieno ja olen niin kiitollinen kaikille jotka siihen osallistuivat! Viime viikonloppuna sanoin heipat Leponiemelle, rakkaalle kesäasunnollemme, tänä viikonloppuna se on heihei koko Suomelle, sekä kaikelle tutulle ja turvalliselle.

Videoiden kuvaus ei ole koskaan ollut se minun juttuni, sillä olen keskittynyt valokuvaamiseen. Kesällä nyt kuitenkin innostuin kuvailemaan videopätkiä sieltä sun täältä ja päätin niistä muodostaa tämmöisen koosteen. Itkut ja naurut purkautuivat näitä clippejä katsellessa, teitä tulee niin ikävä! Kiitokset varsinkin Ronjalle ja Fannylle, jotka tässä videossa esiintyvät. Kiitos siitä, että mulla on teidät elämässäni.


kesä13 from Sanni Lääperi on Vimeo.


My last week in Finland is made up of endless rain, going to school (even if it was just to say hi to my friends), and the cold autumn breeze. My summer in Finland seems like it's over, at least for this year. It has been an amazing summer and I'm so grateful to everyone who was a part of it! Last weekend I said my goodbyes to Leponiemi, our beloved summerhouse, this weekend I'm saying goodbye to all of Finland as well as everything I'm used to.

I've never been one to film videos, because I've concentrated on photography. This summer, however, I found myself filming little clips here and there and I decided to compile this video from them. Laughter and tears erupted while watching these clips, I'm going to miss you all so much! Special thanks to Ronja and Fanny, who made their appearances in this video. Thank you that I have you in my life.

15 päivää lähtöön

Kesä on viilettänyt ohi ihan huomaamatta. En ole halunnut kuluttaa aikaani ajatellen lähtöpäivää, vaan keskittyä viettämään ihanan kesän yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Näin siinä onkin käynyt. Menoa ja vilskettä on kesässä riittänyt, mutta myös rauhanomaisia hetkiä aurinkotuolissa. Hyviin muistoihin ei tarvita kuin hetki. Emme me muista kokonaisia kuukausia, viikkoja, tai edes päiviä, vaan muistamme pieniä, tärkeitä hetkiä. Hetkiä, joilla on merkitystä.

Paahtavan auringon alla loikoilua, kylmässä järvivedessä lillumista, kavereiden seurassa kahvittelua, juhlimista, hyvää musiikkia, niin hervatonta naurua, että vatsalihakset alkavat kehittyä ja vettä valuu virtoina silmistä, vatsaa täyttäviä sukulaiskierroksia, äidin ja minun jokavuotinen shoppailu ja sushireissu helsingin alennusmyynteihin, marjojen poimimista, halkojen pinoamista, rapujen popsimista, myöhään valvomista, pitkään nukkumista, kaiken maailman kesäherkkujen leipomista, juhannustaikojen tekemistä, saunomista, sydäntä järisyttävän musiikin kuuntelemista livenä. Näistä, ja monista muista hetkistä muodostuu minun kesäni.

Nyt kun alkaa viimeiset kaksi viikkoa Suomessa olla käsillä, pitää alkaa kunnolla miettimään mitä otan mukaan, mitä kaikkea vielä pitäisi hoitaa ennen lähtöä. Monet kyselevät minulta: "Jännittääkö?" Totuus on, että kaikkia läheisiäni tuntuu jännittävän enemmän kuin minua itseäni. Ehken sitä vain ole vielä sisäistänyt, että tosissaankin lähden parin viikon kuluttua pois kaikesta minulle tutusta. Vuoden ns. "kummitäti" on myös ottanut minuun yhteyttä ja hän on ollut joskus Ruotsissa vaihdossa! En malta odottaa kaikkien näiden ihmisten tapaamista!

Summer has gone by in a breeze. I haven't wanted to use my time thinking about my departure, but rather to concentrate on spending an amazing summer with my friends and family. This is exactly how it's been. There's been a bunch of coming and going this summer, but I've also had the chance to sit back and enjoy the sun. You only need a moment for good memories. We don't remember entire months, weeks or even days. We remember small, important moments. Moments that matter.

Lounging under the blazing sun, splashing around in a cold lake, having coffee with friends, partying, good music, laughing so hard that you can feel your abs develop and water flowing from your eyes like streams, visiting relatives where you're stomach gets more than enough to eat, my mom's and my annual shopping and sushi trip to the sales of Helsinki, picking berries, stacking firewood, munching on crayfish, staying up late, sleeping over 12 hours, baking all sorts of summertreats, doing midsummer's magic, relaxing in the sauna, listening to live music that makes my heart tremble. These, as well as many other moments, form my summer.

Now that my last 2 weeks in Finland are starting to be at hand, I have to really start thinking about what to take with me and what needs to be done before I leave. Many people ask me: "Are you nervous?" Truth be told, all the people close to me seem to be more nervous than I am. Maybe I just haven't fully understood that I'm actually leaving in a few weeks, leaving behind everything that's familiar to me. My so-called "godmother" for the year has also contacted me and she was an exchange student in Sweden! I can't wait to meet all these people!