Ja matka jatkuu...

Se vaihtarien maailma, mikä näyttäytyy sosiaalisen median kautta on yhtä ruusuilla tanssimista, sellaista elämää, jossa mikään ei ole pielessä. Jokaisella on täydellinen host-perhe, kasa sydänystäviä ja kaikki tapahtui kuin itsestään! On hölmöä kuvitella, että siinä olisi koko totuus, mutta siihen monet, minä mukaanlukien, usein taipuu. Ja kaiken lisäksi, vertailen omaa tilannettani niihin miettien, miten heillä on niin helppoa, kun minä taas olen joutunut näin monimutkaiseen tilanteeseen. Samaan aikaan joku toinen vaihtari lukee blogiani ja miettii ihan samaa omalta kohdaltaan.

En kuitenkaan tunne ketään, joka purkaisi kaikki pahimmat turhautumisen tai ikävän hetkensä blogiinsa tai facebookiin, vaikka jokaisella on tälläisiä hetkiä. Joillain on niitä vähän enemmän ja toisilla vähän vähemmän. Kaikki haluavat näyttää niitä parhaita hetkiään ja samalla kiinnittää itsekin huomiota niihin positiivisiin kokemuksiin, joita matkallaan kerää, vaikka tietää kuitenkin ettei siinä näyttäydy koko vaihtarielämys.

Totuushan on se, että vaihto-oppilaana oleminen ei ole aina helppoa. Oliko yllätys? Mutta itse ainakin olen niin kiitollinen jokaisesta elämyksestä, joka on tullut vastaan oli se kuinka kamala ja koetteleva tahansa. Juuri niiden vaikeuksien kautta sitä oppii. Kuinka monia tunteja olenkaan tämän puolen vuoden aikana käyttänyt itkien, turhautuen kaikkeen ympärilläni, ollen täysin kadoksissa, miettien miten ihmeessä jouduin tämmöiseen tilanteeseen. Mutta paras tunne onkin se, joka tulee sen jälkeen kun on kiivennyt ylös sieltä kuopasta, kun huomaa osanneensa tehdä sen ihan itse. Kun aurinko näyttäytyy taas elämään kaiken sen pimeyden jälkeen.

Viime viikon perjantaina tuli suuri merkkipaalu elämässäni, nimittäin täysi-ikäisyys. Samana päivänä, minulle tuli täyteen viisi kuukautta Belgiassa. Se meinaa sitä, että seikkailuni lähenee puoliväliään. Se on hyvä hetki vilkaista vähän vasemmalle ja oikealle, tai siis taaksepäin, sitä matkaa minkä on jo tehnyt, ja eteenpäin, sitä matkaa minkä haluaa vielä tehdä.

Kun katson taakseni, ymmärrän mitä täysi-ikäisyys minulle merkitsee. Sehän niin usein liitetään aikuisuuteen, joka taas meinaa kasvamista ja kehittymistä, joka on juuri sitä mitä olen viimeisen puolen vuoden aikana tehnyt niin huimasti. Tuntuu kuin olisin kiivennyt Mt. Everestille ja ihan yksin. Ei tarvitse enää roikkua äidissä ja iskässä kiinni päästäkseen kaikesta yli, vaan nyt sitä osaa kävellä jo ihan omin jaloin. En kuitenkaan ole vielä ihan huipulla, eikä se ole vielä tarkoituskaan. Kaikki aikanaan, mennään päivä kerrallaan.



The world of exchange students that you can see in social media is like a bed of roses, the kind of life, where nothing is wrong. Everyone has the perfect host-family, a bunch of super-close friends, and everything seems to have happened just like that! It's silly to think that that's the whole truth, yet many people, including myself, make that mistake. And on top of that, I compare my situation to theirs thinking how they've got it so easy, while I'm in such a complicated situation. At the same time another exchange student is reading my blog and is thinking the same thing for their part.

Anyway, I don't know anyone who would take out all their worst feelings of frustration and longing onto their blog or on facebook, although everyone has those moments sometimes. Some people have a little more of those, others a little less. Everyone wants to show the others their best moments while also concentrating on the positive experiences of their trip themselves, although they know that it's not all of the exchange experience.

The truth is, being an exchange student isn't easy. Surprising? But at least I'm extremely thankful for every experience that has come along, no matter how horrible and demanding, because it's exactly through those difficulties that you learn. How many hours during these six months have I used crying, getting frustrated with everything around me, being completely lost, thinking how in the world did I end up in this kind of situation. But the best feeling comes when you climb out of that pit, when you notice that you managed it on your own. When the sun starts shining again in your life after all that darkness.

On Friday last week, a huge milestone came along in my life, that is to say, legal adulthood. On the same day, a total of five months in Belgium filled up. That means that this adventure is reaching its midpoint. It's a good time to look around a little, or backwards to the long way I've already come and forwards to the journey I still want to do.

When I look back, I understand what this legal adulthood means to me. As the word implies, it is so often associated with adulthood which then again means growing up and development, which is exactly what I've been doing for the past half a year. It feels like I've climbed up on Mt. Everest and all on my own. I don't have to hang on to my parents anymore to get over everything, but now I can walk on my own two feet. However, I'm not quite on the top yet and that's not the purpose. All in good time, living day by day.

Joululoma

Joululoma on mennyt ohi hujauksessa, mutta niinhän se aina on silloin kun on hauskaa. Pakko myöntää, että on ollut ihan mahtava loma. On tullut koettua vähän erilainen joulu ja vähän erilainen uusivuosi, mutta se olikin vain virkistävää. Toki pakko myöntää, ettei tämä loma tunnu joululomalta, sillä lumesta ei ole merkkiäkään enkä ole mennyt niiden jokavuotisten joululomaperinteiden mukaan.

Jouluaatto sujui rattoisasti yhdessä noin 30 muun ihmisen kanssa. Itseasiassa en viettänyt aattoa minun virallisen host-perheeni kanssa, koska host-äitini joutui tekemään yövuoron töissä, joten vietin sen vähän niinkuin toisen host-perheeni kanssa, nimittäin host-veljieni ja heidän isän suvun kanssa. Syöminen aloitettiin vähän ennen kahdeksaa illalla ja lopetettiin vasta kolmen aikaan aamulla. Jokainen perhe tuo mukanaan jotain joulupöytään, oli se sitten viinit, juustot, alkupalat tai mitä vaan, joten ruokaa kyllä riittää.

Täälläkin heillä on omat perinteet eli kuulemma joka vuosi sama juttu. Syödään, juodaan, jutellaan, nauretaan. Mitä lahjoihin tulee, niin jokainen on St. Nicolas:n päivänä nostanut nimen hatusta (tai esimerkiksi minulle nostettiin nimi, koska en ollut paikalla) ja hänelle pitää sitten ostaa joku ei-turhan-kallis lahja jouluksi. Jouluna sitten jokainen yksi kerrallaan avaa lahjansa kaikkien muiden katsoessa ja ihmetellessä. Perinteisiin kuuluu myös kovaan ääneen lausutut uuuuuuh:t ja aaaaaah:t.

Joulupäivänä sitten mentiin lounaalle samaan paikkaan samojen ihmisten kanssa syömään kaikki jämät, koska ruokaahan oli tietenkin jäänyt reilusti yli. Sitten pitihän sitä päästä viettämään joulua vähän myös omien host-vanhempieni kanssa, joten palasimme kotiin jouluillalliselle. Niin, tosiaan, syödään vain koko ajan.

Tapaninpäivänä olikin sitten tiedossa aikainen herätys, sillä lähdimme nelistään host-veljieni sekä Laísin kanssa Pariisiin! Se oli aivan uskomaton reissu kaikenkaikkiaan. Kierrettiin tietysti Eiffel-Tornit, Louvret, Sacre-Coeurit, Moulin Rouget, Versaillesit, Champs Elyseet, Arc de Triomphit ja kaikki nämä tärkeimmät. Oli ihanaa viettää kolme päivää näin nuorten kesken, puhuen sellaista englannin ja ranskan sekoitusta, vähän irtautuen Belgiasta.

Uuttavuotta vietettiinkin sitten sellaisessa ravintolassa host-vanhempieni, host-veljieni ja Laísin kanssa. Tunnelma oli iloinen, ruoka oli herkullista ja vuosi vaihtui. Vuosi 2013 oli jännittävä ja toi mukanaan paljon uutta. Nyt pitää vain toivoa, että vuosi 2014 on yhä mahtavampi. Yöllä käytiin vielä host-serkkuni luona juhlimassa aamu viiteen asti, vaikka seuraavana päivänä pitikin herätä kohtuu aikasin valmistautumaan lounaalle. Täällä perinteinen uudenvuoden ruoka on sellaista keitettyä kaaliraastetta, joka on yksi harvoista ruokalajeista mitä on tullut eteen eikä ole mennyt alas tältä tytöltä. Onneksi sitä syödään vain kerran vuodessa, vaikka toki kahtena ateriana sinä päivänä.

Joulupöytä

Pakettien avaaminen

Versailles

Mun mahtava seurue <3

Aamu sarastaa Pariisin yllä

l'Arc de Triomphe

Notre Dame ja sen erikoisesti koristeltu joulukuusi

Antoine <3

Christmas break went by in a flash, but it's always like that when you're having fun. I have to admit that it's been an amazing vacation. I experienced a different kind of Christmas and a different kind of New Years, but that was just refreshing. I do have to admit that these holidays have not felt like Christmas break, because there is no sign of snow nor have I followed my usual traditions.

Christmas eve went by merrily together with about 30 other people. In fact, I didn't spend the eve with my official host-family, because my host-mother had to work the night, so I spent it with my kind of second host-family, that is to say, my host-brothers and the family of their father. We started eating around eight o'clock in the evening, and we finished around three in the morning. Every family brings along something for the Christmas table, whether it was the wine, the cheese, the starters or whatever, so there was definitely enough food.

Here they have their own traditions, so every year it's the same thing. You eat, drink, talk, laugh. What comes to the presents, every person had picked up a name at St. Nicolas (or for example someone picked a name for me, because I wasn't there) and then you have to buy a not-too-expensive gift for Christmas. Then on Christmas each person one at a time opens their gift while all the others watch and wonder. The uuuuhs and aaaahs are also part of the tradition.

On Christmas day we then went to the same place for lunch with the same people, to eat all the leftovers, because of course a lot of the food was still left. Then we had to get to spend Christmas with my host-parents as well so we came back home for a Christmas dinner. Yeah, indeed, we eat all the time.

On Boxing day we had to wake up real early, because the four of us, meaning my host-brothers, Laís and myself, left to Paris! All in all, it was an amazing trip. We visited all the most important things including the Eiffel tower, Louvre, Sacre-Coeur, Moulin Rouge, Versailles, Champs Elysees, l'Arc de Triomphe etc. It was great to spend three days among the young, speaking a mixture of english and french, getting away from Belgium for a while.

New Years we spent at a kind of restaurant with my host-parents, my host-brothers and Laís. The atmosphere was cheerful, the food was delicious, and the year changed. The year 2013 was exciting and brought along many new things. Now I just have to wish that 2014 will be even more awesome. At night after the dinner, we still went over to me host-cousin to party until five in the morning, although the next day we had to wake up relatively early to get ready for lunch. Here the traditional new years meal is a type of boiled grated cabbage, which is one of the few dishes that has come along that this girl has not been able to chug down. Luckily it's eaten only like once a year, although we ate it for two meals the same day.