Printemps à Anvers

Aurinko lämmittelee poskia, ulkona tarkenee kulkea ilman takkia, nurmikot vihertyvät, kaikki herää eloon, minä mukaanlukien. Talvisaikaan kun Houffalizen katuja kulki, kylä tuntui autiolta, jos satunnaisen auton huristeluja ei ottanut lukuun, mutta lämmön kerääntyessä kerääntyvät myös ihmiset. He raaskivat jäädä kadun varrelle rupattelemaan niitä näitä, kun kylmyys ei ajakaan heitä takaisin takan ääreen.

Lähiaikoina tullut tehtyä vähän kaikkea: oltu Antoinen lempparifutisjoukkueen futismatsissa, käyty Arlonissa juhlimassa virolaisen Lauran synttäreitä, menestytty taas kerran koeviikolla, mutta suututtu englanninopettajan arvosteluista, pidetty hauskaa kaveriporukalla suunnitellen jo miten tehdään kun menen takaisin Suomeen, vietetty uskomaton viikonloppu Antwerpenissä (tai Anversissa) Antoinen kanssa, mikä aloitti kahden viikon loman.

P.S. Nykyään google kääntäjää tulee käytettyä suomenkielisten sanojen etsimiseen ranskasta, kun oma äidinkieli (sekä englanti) takkuilee... Joten anteeksi kamalasta suomenkielen käytöstäni.

The sun is warming my cheeks, it's warm enough to stay outside without a coat, the grass is getting greener, everything is coming alive, including myself. In winter time when you walked through the streets of Houffalize, the town seemed deserted if you don't count the occasional cars passing, but as the warmth gathers, so do the people. They bear to stay on the street to chat about this and that when the cold doesn't drive them back in front of the fireplace.

Lately I've been doing a bit of everything: I've been to Antoine's favourite football teams,s match, been to Arlon to celebrate the estonian Laura's birthday, succeeded once again on exam week, but gotten mad for the english teacher's evaluations, had a bunch of fun with friends while planning already how things are going to go once I return to Finland, spent an amazing weekend in Antwerpen (or Anvers) with Antoine, which started a two week vacation.

P.S. Nowadays I use google translate more to search Finnish words from French when my own mother tongue (and English) seem to not work anymore... So sorry for the horrible English.

Il me reste 100 jours de bonheur

Herätys siihen, että ikkunasta kajastaa päivänvaloa

Talojen savupiiput, joiden tuprutus vähenee vähenemistään

Mummelit jotka istuttavat kukkia pihoillensa

Pitkät keskustelut ranskaksi ihmisten kanssa, joiden kanssa ei yleensä juttele

Onnistunut ranskan suullinen koe

Ja luokkalaisten siitä antama positiivinen palaute

Halaukset, sillä ne ovat täällä harvinaista herkkua

Lentolippujen varaaminen jollekin tärkeälle

Odotus koeviikkojen jälkeisestä matkasta toiselle puolelle Belgiaa

Vaaleanpunainen taivas

Pitkät kävelyt aurinkoisina päivinä

Jäätelön maiskutteleminen puistossa koulukavereiden kanssa

Laulaminen ja tanssiminen jotka laittavat aina hyvälle tuulelle

Tuntemattomille höpöttely ilman että he edes huomaavat, että olen ulkomaalainen

... mikä tekee sinut onnelliseksi?

Waking up to daylight pushing in through the window

The chimneys, which exert less and less smoke

Old women who plant flowers into their yards

Long conversations in French with people you don't usually talk to

A succesful French oral exam

And the positive feedback I got for it from my classmates

Hugs, because here they are quite rare

Booking plane tickets for someone special

The wait for the trip to the other side of Belgium after the exams

A pink sky

Long walks on sunny days

Eating icecream in a park with schoolmates

Singing and dancing that always put you in a good mood

Speaking to strangers without them noticing that I'm a foreigner

... what makes you happy?

Carnaval + Paris

Yli 200 päivää eletty jo tässä talossa. Kyllä, lasken edelleenkin päiviä. Ehkä osittain sen takia, että odotan sitä hetkeä kun pääsen kotiin, pääsen sinne minne kuulun, missä minun ei tarvitse pelätä ketään eikä mitään, missä kaikki on hyvin ottamatta huomioon niitä arjen pieniä kolhuja, jotka kaiken tämän jälkeen tuntuvat niin mitättömiltä. Ehkä lasken niitä myös sen takia, että pelkään sitä hetkeä, kun joudun kiipeämään sinne bussiin (niin, oletettavasti en mene Berliinin lähettyvillä olevaan YFU:n loppuseminaariin lentokoneella), jättäen itkuiset hyvästit niille, jotka edes yrittivät auttaa minua vuoteni aikana.

Loma haluaisi jo loppua, mutta minä en haluaisi sitä jättää. Täällä tämä loma oli viikon mittainen "karnevaali-loma", jossa jätetään hyvästit talvelle ja toivotetaan kevät tervetulleeksi. Ah! Tätä olenkin niin odottanut. Kolme päivää juhlittiin lähikaupungissani kaikkine pukeutumisineen, musiikkeineen, kulkueineen... Sitten viideksi päiväksi kaikkien muiden meidän vaihtareiden kanssa Pariisiin, romanttiseen kaupunkiin johon rakastun yhä enemmän joka kerta kun siellä käyn.

Tästä siis vähän kuvamateriaalia. Ne saavat luvan kertoa tarinaa puolestani.

carnaval <3

kiinalaista ruokaa syömässä

kulkuetta :)

kulkueessa mukana kaikenlaista porukkaa

väriä jokaiseen asuun kun konfettia heitellään päälle

monet käyttivät belgian värejä esityksissään

YFU<3

Pariisissa viinihän on halvempaa kuin limpparit...

Operassa ecuadorilainen Sofia ja suomalainen Iiris

Pariisista vähän panoramakuvaa

Huomaa, että Ranskassa ollaan

Autotiellä pyörälevät ilman kypärää...keskellä Pariisin liikennettä

Naapurimaiden rakkautta <3

I've already lived over 200 days in this house. Yes, I'm still counting days. Maybe partly because I'm waiting for the moment when I get back home, get back to where I belong, where I don't have to be afraid of anything or anyone, where everything goes well except for the little setbacks of everyday life, which seem so small after all this. Maybe I'm counting the days also because I'm afraid of the moment when I get onto that bus (yeah, supposedly I won't be flying to the YFU's final seminar held near Berlin), leaving teary goodbyes to all those who at least tried to help me during my year.

Our vacation would already want to end, but I don't want to let it go. Here the vacation was one week of "carnaval holidays", where we say goodbye to winter and welcome spring. Ah! This is exactly what I've been waiting for. We celebrated for three days in a city nearby with all the costumes, the music, the parade... Then we took off for five days with all our other exchange students to Paris, the romantic city that I keep falling more and more in love with every time I go there.

That's where all the photos are from. I'll let them tell my story for me.

six mois

Tasan puoli vuotta vietetty nyt Belgiassa. Niin, kuusi kuukautta, muttei se vieläkään tunnu kodilta. Eikä se kai ole tarkoituskaan. Koti tulee aina olemaan Suomessa, vaikka palasia sydämestäni saattaa löytyä ympäri maailmaa.

Puoli vuotta. Pitkä aika, vaikka suuri osa siitä meni nopeasti. Nyt aika on alkanut hidastumaan. Sitä odottaa kokoajan, että aamut olisi valoisempia, ilma lämpimämpää, sitruunat vähemmän happamia... vaikka samalla tietää, että sitruunat tulee aina olemaan happamia, silloinkin kun ne on makeita, koska omassa päässään ne näkee happamina, tuli vastaan mikä tahansa. Jos ne eivät olisi happamia, niin ne eivät minun mielestäni olisi sitruunoita ollenkaan.

Sitä odottaa lähtöpäiväänsä, mutta samalla toivoo, ettei se koskaan tulisi vastaan. Haluaa mennä jo takaisin Suomen turvallisiin syleilyihin, missä kaikki tuntuu olevan niin paljon helpompaa, mutta ei halua jättää taakseen kaikkia niitä asioita joita on oppinut rakastamaan. Neljä ja puoli kuukautta jäljellä. Yritän käyttää ne hyvin.

Käytiin tänään koulun kanssa tutustumassa Belgialle ominaiseen asiaan: oluihin.

Sain kutsun äänestämään eurovaaleihin... tuli vanha olo

Koulussa rikkinäisen penaalini kera ja niin, kännykät ja kamerat ovat kiellettyjä koulun alueella

Taas yksi monista Belgian erikoisuuksista: flambeerattu olut

Jokaisten juhlien jälkeen lattia, kengät ja housut näyttävät tältä...

Käytiin host-äidin ja -veljen kanssa keilailemassa

Houffalizessa on mukamas talvi

Olisikohan ensimmäinen kerta kun saan ruusun ystävänpäivänä?

I've spent exactly half a year in Belgium. Yes, six months, but it still doesn't feel like home. I suppose it's not supposed to. My home will always be in Finland, even if parts of my heart will be spread out across the world.

Half a year. Long time, although a large part of it went by real fast. Now time has started to slow down. You keep waiting that the mornings would be brighter, that the air would be warmer, the lemons less sour... although at the same time you know, that the lemons will always be sour, even when they're sweet, because in your head you will see them as sour no matter what. If they weren't sour, I would no longer see them as lemons at all.

You wait for the day you leave, but at the same time you wish it would never come. You want to go back to the safe embrace of Finland, where everything seems so much easier, but you don't want to leave behind all the things you have learned to love. Four and a half months left. I'll try and use them well.

Ja matka jatkuu...

Se vaihtarien maailma, mikä näyttäytyy sosiaalisen median kautta on yhtä ruusuilla tanssimista, sellaista elämää, jossa mikään ei ole pielessä. Jokaisella on täydellinen host-perhe, kasa sydänystäviä ja kaikki tapahtui kuin itsestään! On hölmöä kuvitella, että siinä olisi koko totuus, mutta siihen monet, minä mukaanlukien, usein taipuu. Ja kaiken lisäksi, vertailen omaa tilannettani niihin miettien, miten heillä on niin helppoa, kun minä taas olen joutunut näin monimutkaiseen tilanteeseen. Samaan aikaan joku toinen vaihtari lukee blogiani ja miettii ihan samaa omalta kohdaltaan.

En kuitenkaan tunne ketään, joka purkaisi kaikki pahimmat turhautumisen tai ikävän hetkensä blogiinsa tai facebookiin, vaikka jokaisella on tälläisiä hetkiä. Joillain on niitä vähän enemmän ja toisilla vähän vähemmän. Kaikki haluavat näyttää niitä parhaita hetkiään ja samalla kiinnittää itsekin huomiota niihin positiivisiin kokemuksiin, joita matkallaan kerää, vaikka tietää kuitenkin ettei siinä näyttäydy koko vaihtarielämys.

Totuushan on se, että vaihto-oppilaana oleminen ei ole aina helppoa. Oliko yllätys? Mutta itse ainakin olen niin kiitollinen jokaisesta elämyksestä, joka on tullut vastaan oli se kuinka kamala ja koetteleva tahansa. Juuri niiden vaikeuksien kautta sitä oppii. Kuinka monia tunteja olenkaan tämän puolen vuoden aikana käyttänyt itkien, turhautuen kaikkeen ympärilläni, ollen täysin kadoksissa, miettien miten ihmeessä jouduin tämmöiseen tilanteeseen. Mutta paras tunne onkin se, joka tulee sen jälkeen kun on kiivennyt ylös sieltä kuopasta, kun huomaa osanneensa tehdä sen ihan itse. Kun aurinko näyttäytyy taas elämään kaiken sen pimeyden jälkeen.

Viime viikon perjantaina tuli suuri merkkipaalu elämässäni, nimittäin täysi-ikäisyys. Samana päivänä, minulle tuli täyteen viisi kuukautta Belgiassa. Se meinaa sitä, että seikkailuni lähenee puoliväliään. Se on hyvä hetki vilkaista vähän vasemmalle ja oikealle, tai siis taaksepäin, sitä matkaa minkä on jo tehnyt, ja eteenpäin, sitä matkaa minkä haluaa vielä tehdä.

Kun katson taakseni, ymmärrän mitä täysi-ikäisyys minulle merkitsee. Sehän niin usein liitetään aikuisuuteen, joka taas meinaa kasvamista ja kehittymistä, joka on juuri sitä mitä olen viimeisen puolen vuoden aikana tehnyt niin huimasti. Tuntuu kuin olisin kiivennyt Mt. Everestille ja ihan yksin. Ei tarvitse enää roikkua äidissä ja iskässä kiinni päästäkseen kaikesta yli, vaan nyt sitä osaa kävellä jo ihan omin jaloin. En kuitenkaan ole vielä ihan huipulla, eikä se ole vielä tarkoituskaan. Kaikki aikanaan, mennään päivä kerrallaan.



The world of exchange students that you can see in social media is like a bed of roses, the kind of life, where nothing is wrong. Everyone has the perfect host-family, a bunch of super-close friends, and everything seems to have happened just like that! It's silly to think that that's the whole truth, yet many people, including myself, make that mistake. And on top of that, I compare my situation to theirs thinking how they've got it so easy, while I'm in such a complicated situation. At the same time another exchange student is reading my blog and is thinking the same thing for their part.

Anyway, I don't know anyone who would take out all their worst feelings of frustration and longing onto their blog or on facebook, although everyone has those moments sometimes. Some people have a little more of those, others a little less. Everyone wants to show the others their best moments while also concentrating on the positive experiences of their trip themselves, although they know that it's not all of the exchange experience.

The truth is, being an exchange student isn't easy. Surprising? But at least I'm extremely thankful for every experience that has come along, no matter how horrible and demanding, because it's exactly through those difficulties that you learn. How many hours during these six months have I used crying, getting frustrated with everything around me, being completely lost, thinking how in the world did I end up in this kind of situation. But the best feeling comes when you climb out of that pit, when you notice that you managed it on your own. When the sun starts shining again in your life after all that darkness.

On Friday last week, a huge milestone came along in my life, that is to say, legal adulthood. On the same day, a total of five months in Belgium filled up. That means that this adventure is reaching its midpoint. It's a good time to look around a little, or backwards to the long way I've already come and forwards to the journey I still want to do.

When I look back, I understand what this legal adulthood means to me. As the word implies, it is so often associated with adulthood which then again means growing up and development, which is exactly what I've been doing for the past half a year. It feels like I've climbed up on Mt. Everest and all on my own. I don't have to hang on to my parents anymore to get over everything, but now I can walk on my own two feet. However, I'm not quite on the top yet and that's not the purpose. All in good time, living day by day.

Joululoma

Joululoma on mennyt ohi hujauksessa, mutta niinhän se aina on silloin kun on hauskaa. Pakko myöntää, että on ollut ihan mahtava loma. On tullut koettua vähän erilainen joulu ja vähän erilainen uusivuosi, mutta se olikin vain virkistävää. Toki pakko myöntää, ettei tämä loma tunnu joululomalta, sillä lumesta ei ole merkkiäkään enkä ole mennyt niiden jokavuotisten joululomaperinteiden mukaan.

Jouluaatto sujui rattoisasti yhdessä noin 30 muun ihmisen kanssa. Itseasiassa en viettänyt aattoa minun virallisen host-perheeni kanssa, koska host-äitini joutui tekemään yövuoron töissä, joten vietin sen vähän niinkuin toisen host-perheeni kanssa, nimittäin host-veljieni ja heidän isän suvun kanssa. Syöminen aloitettiin vähän ennen kahdeksaa illalla ja lopetettiin vasta kolmen aikaan aamulla. Jokainen perhe tuo mukanaan jotain joulupöytään, oli se sitten viinit, juustot, alkupalat tai mitä vaan, joten ruokaa kyllä riittää.

Täälläkin heillä on omat perinteet eli kuulemma joka vuosi sama juttu. Syödään, juodaan, jutellaan, nauretaan. Mitä lahjoihin tulee, niin jokainen on St. Nicolas:n päivänä nostanut nimen hatusta (tai esimerkiksi minulle nostettiin nimi, koska en ollut paikalla) ja hänelle pitää sitten ostaa joku ei-turhan-kallis lahja jouluksi. Jouluna sitten jokainen yksi kerrallaan avaa lahjansa kaikkien muiden katsoessa ja ihmetellessä. Perinteisiin kuuluu myös kovaan ääneen lausutut uuuuuuh:t ja aaaaaah:t.

Joulupäivänä sitten mentiin lounaalle samaan paikkaan samojen ihmisten kanssa syömään kaikki jämät, koska ruokaahan oli tietenkin jäänyt reilusti yli. Sitten pitihän sitä päästä viettämään joulua vähän myös omien host-vanhempieni kanssa, joten palasimme kotiin jouluillalliselle. Niin, tosiaan, syödään vain koko ajan.

Tapaninpäivänä olikin sitten tiedossa aikainen herätys, sillä lähdimme nelistään host-veljieni sekä Laísin kanssa Pariisiin! Se oli aivan uskomaton reissu kaikenkaikkiaan. Kierrettiin tietysti Eiffel-Tornit, Louvret, Sacre-Coeurit, Moulin Rouget, Versaillesit, Champs Elyseet, Arc de Triomphit ja kaikki nämä tärkeimmät. Oli ihanaa viettää kolme päivää näin nuorten kesken, puhuen sellaista englannin ja ranskan sekoitusta, vähän irtautuen Belgiasta.

Uuttavuotta vietettiinkin sitten sellaisessa ravintolassa host-vanhempieni, host-veljieni ja Laísin kanssa. Tunnelma oli iloinen, ruoka oli herkullista ja vuosi vaihtui. Vuosi 2013 oli jännittävä ja toi mukanaan paljon uutta. Nyt pitää vain toivoa, että vuosi 2014 on yhä mahtavampi. Yöllä käytiin vielä host-serkkuni luona juhlimassa aamu viiteen asti, vaikka seuraavana päivänä pitikin herätä kohtuu aikasin valmistautumaan lounaalle. Täällä perinteinen uudenvuoden ruoka on sellaista keitettyä kaaliraastetta, joka on yksi harvoista ruokalajeista mitä on tullut eteen eikä ole mennyt alas tältä tytöltä. Onneksi sitä syödään vain kerran vuodessa, vaikka toki kahtena ateriana sinä päivänä.

Joulupöytä

Pakettien avaaminen

Versailles

Mun mahtava seurue <3

Aamu sarastaa Pariisin yllä

l'Arc de Triomphe

Notre Dame ja sen erikoisesti koristeltu joulukuusi

Antoine <3

Christmas break went by in a flash, but it's always like that when you're having fun. I have to admit that it's been an amazing vacation. I experienced a different kind of Christmas and a different kind of New Years, but that was just refreshing. I do have to admit that these holidays have not felt like Christmas break, because there is no sign of snow nor have I followed my usual traditions.

Christmas eve went by merrily together with about 30 other people. In fact, I didn't spend the eve with my official host-family, because my host-mother had to work the night, so I spent it with my kind of second host-family, that is to say, my host-brothers and the family of their father. We started eating around eight o'clock in the evening, and we finished around three in the morning. Every family brings along something for the Christmas table, whether it was the wine, the cheese, the starters or whatever, so there was definitely enough food.

Here they have their own traditions, so every year it's the same thing. You eat, drink, talk, laugh. What comes to the presents, every person had picked up a name at St. Nicolas (or for example someone picked a name for me, because I wasn't there) and then you have to buy a not-too-expensive gift for Christmas. Then on Christmas each person one at a time opens their gift while all the others watch and wonder. The uuuuhs and aaaahs are also part of the tradition.

On Christmas day we then went to the same place for lunch with the same people, to eat all the leftovers, because of course a lot of the food was still left. Then we had to get to spend Christmas with my host-parents as well so we came back home for a Christmas dinner. Yeah, indeed, we eat all the time.

On Boxing day we had to wake up real early, because the four of us, meaning my host-brothers, Laís and myself, left to Paris! All in all, it was an amazing trip. We visited all the most important things including the Eiffel tower, Louvre, Sacre-Coeur, Moulin Rouge, Versailles, Champs Elysees, l'Arc de Triomphe etc. It was great to spend three days among the young, speaking a mixture of english and french, getting away from Belgium for a while.

New Years we spent at a kind of restaurant with my host-parents, my host-brothers and Laís. The atmosphere was cheerful, the food was delicious, and the year changed. The year 2013 was exciting and brought along many new things. Now I just have to wish that 2014 will be even more awesome. At night after the dinner, we still went over to me host-cousin to party until five in the morning, although the next day we had to wake up relatively early to get ready for lunch. Here the traditional new years meal is a type of boiled grated cabbage, which is one of the few dishes that has come along that this girl has not been able to chug down. Luckily it's eaten only like once a year, although we ate it for two meals the same day.

joulun alla

Neljä kuukautta tuli täyteen ensimmäisenä lomapäivänäni, eli viime tiistaina. Viimeisen kokeeni tein siis maanantaina, joten tiistaina lähdin lentokentälle. En kuitenkaan matkustaakseni mihinkään tai palatakseni kotiin, vaan toivottamaan pari ihanaa ihmistä tervetulleeksi Belgiaan. Minun toinen host-veljeni, joka asuu USA:ssa, tuli brasilialaisen tyttöystävänsä kanssa jouluksi kotiin, joten heitä olin vastassa. Tuntui kummalta olla neljän kuukauden jälkeen takaisin lentokentällä, muistellen sitä omaa ensimmäistä kertaa kun astuin porteista sisään.

Sen jälkeen kävimme vähän turisteilemassa käyden Grand Place:lla ja vilkaisemassa Manneken Pis:iä. Kävimme sitten Laísin iloksi syömässä brasilialaisessa ravintolassa ennen kotiin palaamista. Laís vasta aloitti opiskelemaan ranskaa, joten hänen kanssaan pääsen puhumaan englantia, joka kyllä edelleen tuntuu paljon luontevammalta kuin ranska. Eihän sille minkään voi kun sitä on kuitenkin melkein koko elämän höpöttänyt.

Vaikkei täällä lunta ole, eikä niitä samoja vanhoja perinteitä, niin tietyllä tavalla se jouluisuus tulee täällä esille paremmin kun Suomessa. Kun kävelen Houffalizen katuja pitkin, niin joulumusiikki kaikaa, joulukoristeet pursuaa joka nurkasta, varsinkin jouluvalot, jotka iltaisin näyttävät uskomattomilta. Kun tulin tähän kylään, ajattelin, että se menettäisi paljon kauneuttaan kun kaikki kukat kuihtuvat pois, mutta väärässä olin. Tämän kylän kauneudesta kyllä pidetään huolta.

Loman alkaessa, on tullut oltua jonkun verran liikenteessä. On tullut juhlittua, käytyä lähikaupunkini joulumarkkinoilla, vietettyä aikaa host-veljieni ja Laísin kanssa, valvottua koko yö, oltua ylpeitä todistuksestani, ja niin edespäin. Pian onkin sitten itse joulu, josta varmasti kerron lisää myöhemmin. Mutta nyt toivotan rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Laís, Antoine, minä, Benjamin

My four months here filled up on my first day of vacation, that is to say last Tuesday. I did my last exam on Monday, so on Tuesday I made my way to the airport. Not to travel anywhere nor to go back home, but to welcome a few lovely people to Belgium. My other host-brother, who lives in the US, came home for Christmas with his Brazilian girlfriend, so I went there to meet them. It felt a little weird to be back at the airport after four months, remembering the day that I first walked through the gates.

After that, we went touristing a little, visiting the Grand Place and getting a look at the Manneken Pis. After that, to please Laís, we went to eat at a Brazilian restaurant before going back home. She just started studying French, so I get to speak English with her, which still feels so much easier than French. I guess I can't help it, because I've been speaking English almost all my life.

Although there's no snow here, nor any of those same old traditions, somehow the whole Christmas thing comes out more clearly than in Finland. When I walk along the streets of Houffalize, Christmas songs are playing and decorations peek out of every corner, especially the Christmas lights, which look amazing in the evenings. When I arrived to this town, I thought it would lose a lot of its beauty as all the flowers welt away, but I was wrong. They really do take care of the beauty of this town.

As my holidays have begun, I've been on the move somewhat. I've been partying, been to the Christmas market at the city nearby, spent time with my host-brothers and Laís, stayed up all night, been proud about my report card, and so on. Soon it's Christmas in itself, about which I'm sure I'll speak more later. But now I wish you all a merry xmas and a happy new year!