Ja matka jatkuu...

Se vaihtarien maailma, mikä näyttäytyy sosiaalisen median kautta on yhtä ruusuilla tanssimista, sellaista elämää, jossa mikään ei ole pielessä. Jokaisella on täydellinen host-perhe, kasa sydänystäviä ja kaikki tapahtui kuin itsestään! On hölmöä kuvitella, että siinä olisi koko totuus, mutta siihen monet, minä mukaanlukien, usein taipuu. Ja kaiken lisäksi, vertailen omaa tilannettani niihin miettien, miten heillä on niin helppoa, kun minä taas olen joutunut näin monimutkaiseen tilanteeseen. Samaan aikaan joku toinen vaihtari lukee blogiani ja miettii ihan samaa omalta kohdaltaan.

En kuitenkaan tunne ketään, joka purkaisi kaikki pahimmat turhautumisen tai ikävän hetkensä blogiinsa tai facebookiin, vaikka jokaisella on tälläisiä hetkiä. Joillain on niitä vähän enemmän ja toisilla vähän vähemmän. Kaikki haluavat näyttää niitä parhaita hetkiään ja samalla kiinnittää itsekin huomiota niihin positiivisiin kokemuksiin, joita matkallaan kerää, vaikka tietää kuitenkin ettei siinä näyttäydy koko vaihtarielämys.

Totuushan on se, että vaihto-oppilaana oleminen ei ole aina helppoa. Oliko yllätys? Mutta itse ainakin olen niin kiitollinen jokaisesta elämyksestä, joka on tullut vastaan oli se kuinka kamala ja koetteleva tahansa. Juuri niiden vaikeuksien kautta sitä oppii. Kuinka monia tunteja olenkaan tämän puolen vuoden aikana käyttänyt itkien, turhautuen kaikkeen ympärilläni, ollen täysin kadoksissa, miettien miten ihmeessä jouduin tämmöiseen tilanteeseen. Mutta paras tunne onkin se, joka tulee sen jälkeen kun on kiivennyt ylös sieltä kuopasta, kun huomaa osanneensa tehdä sen ihan itse. Kun aurinko näyttäytyy taas elämään kaiken sen pimeyden jälkeen.

Viime viikon perjantaina tuli suuri merkkipaalu elämässäni, nimittäin täysi-ikäisyys. Samana päivänä, minulle tuli täyteen viisi kuukautta Belgiassa. Se meinaa sitä, että seikkailuni lähenee puoliväliään. Se on hyvä hetki vilkaista vähän vasemmalle ja oikealle, tai siis taaksepäin, sitä matkaa minkä on jo tehnyt, ja eteenpäin, sitä matkaa minkä haluaa vielä tehdä.

Kun katson taakseni, ymmärrän mitä täysi-ikäisyys minulle merkitsee. Sehän niin usein liitetään aikuisuuteen, joka taas meinaa kasvamista ja kehittymistä, joka on juuri sitä mitä olen viimeisen puolen vuoden aikana tehnyt niin huimasti. Tuntuu kuin olisin kiivennyt Mt. Everestille ja ihan yksin. Ei tarvitse enää roikkua äidissä ja iskässä kiinni päästäkseen kaikesta yli, vaan nyt sitä osaa kävellä jo ihan omin jaloin. En kuitenkaan ole vielä ihan huipulla, eikä se ole vielä tarkoituskaan. Kaikki aikanaan, mennään päivä kerrallaan.



The world of exchange students that you can see in social media is like a bed of roses, the kind of life, where nothing is wrong. Everyone has the perfect host-family, a bunch of super-close friends, and everything seems to have happened just like that! It's silly to think that that's the whole truth, yet many people, including myself, make that mistake. And on top of that, I compare my situation to theirs thinking how they've got it so easy, while I'm in such a complicated situation. At the same time another exchange student is reading my blog and is thinking the same thing for their part.

Anyway, I don't know anyone who would take out all their worst feelings of frustration and longing onto their blog or on facebook, although everyone has those moments sometimes. Some people have a little more of those, others a little less. Everyone wants to show the others their best moments while also concentrating on the positive experiences of their trip themselves, although they know that it's not all of the exchange experience.

The truth is, being an exchange student isn't easy. Surprising? But at least I'm extremely thankful for every experience that has come along, no matter how horrible and demanding, because it's exactly through those difficulties that you learn. How many hours during these six months have I used crying, getting frustrated with everything around me, being completely lost, thinking how in the world did I end up in this kind of situation. But the best feeling comes when you climb out of that pit, when you notice that you managed it on your own. When the sun starts shining again in your life after all that darkness.

On Friday last week, a huge milestone came along in my life, that is to say, legal adulthood. On the same day, a total of five months in Belgium filled up. That means that this adventure is reaching its midpoint. It's a good time to look around a little, or backwards to the long way I've already come and forwards to the journey I still want to do.

When I look back, I understand what this legal adulthood means to me. As the word implies, it is so often associated with adulthood which then again means growing up and development, which is exactly what I've been doing for the past half a year. It feels like I've climbed up on Mt. Everest and all on my own. I don't have to hang on to my parents anymore to get over everything, but now I can walk on my own two feet. However, I'm not quite on the top yet and that's not the purpose. All in good time, living day by day.

olen suomalainen

Olen ymmärtänyt, että on turha huolehtia koko ajan siitä miltä näyttää, miten käyttäytyy, miten puhuu ranskaa, koska loppujenlopuksi minut tullaan aina tämän vuoden aikana esittelemään "suomalaisena". Minulla on täten kaikki oikeus olla erilainen kuin muut eikä tarkoitus olekaan, että sulautuisin vain massan sekaan. Erilaisuushan on vain hyvä juttu ja oma kulttuurinen identiteetti on vielä tärkeämpi. Loppujen lopuksi, suomalaisuuteni on enemmänkin etu ja sellainen juttu joka asettaa minut erilleen muista hyvällä tavalla ja täten sitä pitäisi vaalia.

On ihana kun voin sanoa kaverille "hyvää syntymäpäivää" toisin kuin se perus "bon anniversaire" mitä kaikki heittävät. On kiva kun törmään ihmisiin käytävillä ja he sanovat minulle "moi" eikä "salut" niinkuin kaikille muille. On mahtavaa, että voin shokeerata ihmisiä sillä kylmyyden ja lumen määrällä jota Suomessa kestän, tai sillä, että keskiyön aurinko ja polaariyö ovat olemassa maassani. On mahtavaa kuunnella belgialaisten yrittävän lukea muistiinpanoja mitä olen ottanut suomeksi ja nauravan yhdessä sen erikoisuudelle.

Kun matkustat, olet juuri se kuka olet. Kukaan ei tiedä sinusta mitään, he eivät ole kuulleet juoruja sinusta, he eivät tunne menneisyyttäsi ja täten eivät voi arvostella sinua sen takia. He tekevät päätelmänsä sen mukaan mitä sinä olet, mitä annat muiden ymmärtää sinusta silloin kun aloitat puhtaalta pöydältä. Voit kirjoittaa tarinasi juuri sellaisena kuin haluat sen kirjoittaa: omana itsenäsi. Täten se auttaa sinua myös löytämään sen oman itsesi ja ymmärtämään yhä enemmän siitä, kuka oikein olet.

Samalla kun opin toisesta kulttuurista, opin myös paljon omastani. Ennen tänne tuloa uskoin jo olevani Suomi-fani, mutta nyt se on tuntunut jo moninkertaistuvan. Suomalaisuuteni on niin suuri osa minua, mutta minun piti tulla Belgiaan asti nähdäkseni kokonaisuuden. Ihan kuin kamerassani olisi ollut koko ajan zoomi suurimmillaan, mutta nyt Belgiassa, ymmärsin loitontaa kuvaa. Matkailu avartaa.




I've understood that there's no point in worrying all the time about what you look like, how you act and how you speak french, because in the end, throughout this year I will be introduced as "a finnish girl". Thus, I have all the rights to be different from everyone else and the point isn't to blend in with the mass. Being different is a good thing and your own cultural identity is even more important. In the end, my finnishness is more of an advantage and a thing which sets me apart from the others in a good way, and thus it should be cherished.

I love being able to say "hyvää syntymäpäivää" to a friend instead of the usual "bon anniversaire" that everyone throws around. It's nice to run into people in the school hallways and they say "moi" to me instead of "salut" like they do to everyone else. It's awesome to be able to shock people with the amount of coldness and snow I have to bear in Finland or the fact that midnight sun and polar night exist in my country. It's great listening to belgians trying to read my notes which I've taken in finnish and laughing together at the weirdness of it.

When you travel, you are exactly the person you are. No one knows anything about you, they haven't heard gossip or rumours about you, they don't know your past and so they can't judge you for it. They make all their observations based on who you are and what you let others think of you when you start with a clean slate. You can write your story in the exact way that you want to write it: as yourself. Because of this, it helps you find yourself and see more clearly the person you really are.

While I've been learning a lot about another culture, I've been learning a lot about my own as well. Before I came here, I already thought of myself as a Finland-fan, but now it feels like it's all grown so much. My finnishness is such a large part of me, but I had to come all the way to Belgium to see the entire thing. It's as if my camera has been on full zoom, but now in Belgium I finally realized to zoom out to see the whole picture. Travelling broadens the mind.

You may say I'm a dreamer

Vaihtovuosi on monen nuoren ensimmäinen unelma jota pääsee toteuttamaan. Näin se ainakin on ollut minulle. Minulta on kysytty usein mistä unelmoin, mitä haluan tulevaisuudelta ja mitä asioita haluan saavuttaa elämässäni, ja olen aina katsonut vähintään kaksikymmentä vuotta eteenpäin miettien missä haluaisin silloin seisoa. En ollut aikaisemmin edes tajunnut, kuinka kauan olen unelmoinut vaihto-oppilaaksi lähtemisestä. Mistä tietää mikä on "unelma" ennen kuin on toteuttanut sellaisen?

Oma unelmani alkoi jo pienenä tyttönä kuunnellessa äidin (sokerikuorrutettuja) tarinoita omasta jenkkivuodestaan, jolloin tuli heti päivänselväksi, että minäkin haluan lähteä. Myöhemmin nostin kirjakaupan hyllyltä suomalaisen kirjasarjan nimeltään "Sannan jenkkivuosi", joka oli kauan ainut suomalainen kirjallisuus mistä pidin ja kirjat kertoivat tietysti Sannan vaihtarivuodesta ja sen seurauksista. Sitten yhtäkkiä ennenkuin huomasinkaan, olin lukion ensimmäisellä ja vaihtariksi lähteminen hyppäsi nenän eteen: nyt pitäisi tehdä päätös. Päätös oli helppo, sillä siinä tilanteessa oli mahdotonta kuvitella millainen seikkailuni tulisi olemaan.

Nyt kun ymmärrän, että olen täällä toteuttamassa unelmaani, nostaa se onnellisuuteni pilviin. Olen ottanut ensimmäisen askeleeni selvittämään sitä kuka olen ja miksi olen täällä. Unelmat ja tavoitteethan ovat niitä joiden perässä kuljemme, joiden reittiä seuraamme tienviittoineen kaikkineen. Ne mistä unelmoimme, on niitä asioita, joiden kautta elämme ja täten ehkä myös niitä syitä miksi me olemme maan päällä. Se tajuaminen, että olen täällä toteuttamassa itseäni on mahtava fiilis.

To many young people, a year on exchange is the first dream that they get to accomplish. At least this is how it has been for me. I have often been asked what I dream about, what I want from the future, and what I want to accomplish in my life, and I've always looked at least 20 years forward trying to think where I'd like to be then. Before, I hadn't even realized how long I've been dreaming about going off as an exchange student. How do you know what is a "dream" before you've accomplished one?

My own dream started when I was a little girl listening to my mother's (sugar-coated) stories of her own exchange year in the states, which is when it became crystal clear that I want to go too. Later, I picked up a finnish book series from the shelves of a book store, which was called "Sanna's year in the states" (roughly translated), and it was the only finnish literature I liked for a while. The series obviously told the story of Sanna, her exchange year and everything that came after. Then, before I even noticed, I was on my first year in upper secondary school and going off for that adventure popped up right in front of my nose: it was the time to make the decision. My decision was easily made, because in that moment it was impossible to imagine what my adventure was going to be like.

Now that I understand that I'm here to make my dream come true, my happiness has sky-rocketed. I've taken my first step into finding out who I am and why I'm here. Dreams and ambitions are the things we follow, the roads we take, the road signs we listen to. The things we dream about are the things through which we live and thus maybe also the reasons why we are here on this earth. To realize that I'm here doing what I'm meant to be doing, is an amazing feeling.

one month has gone by too fast

Kuukausi vietetty Belgiassa ja en voisi olla onnellisempi siitä, että tieni johti tänne. Ennen reissuani tuskin tiesin mitään Belgiasta. "Semmoinen pieni maa keskellä Eurooppaa, jonka läpi on sodittu maailmansodissa ja jossa tehdään hyvää suklaata" olisi ollut aikalailla minun määritelmäni Belgiasta ennen kuin edes tiesin, että vaihtarivuoteni tulisin viettämäänkin täällä ja lopulta se olikin se syy miksi niin innoissani tänne lähdin. Belgia oli minulle avoin kysymys, maa, jolla ei ollut suurempaa identiteettiä päässäni, ei ollut mitään oletuksia eikä stereotypioita. Se oli kuin tyhjä sivu, joka vain odotti tarinaansa ja nyt sitä juuri toteutan.

Kun vaihto-oppilaaksi lähtee, jää aika moni asia sattuman varaan. Meneekö maalle vai suurkaupunkiin? Perheeseen, jossa on pieniä lapsia, tai ei ollenkaan? Suureen kouluun, jossa on muitakin vaihtareita tai pieneen, jossa vaihtarit on täysin uusi juttu? Puhutaanko perheessä englantia vai ei? Jokainen matka, jokainen tarina on kuitenkin omanlaisensa, eikä joku tietty tilanne ole huonompi tai parempi kuin toinen. Jokainen tilanne vaatii totuttelua ja avonaista mieltä, eikä se vaihtarivuosi aina niin ruusuilla tanssimista ole, ihan sama missä kuljeksit.

Oma arkeni on aikalailla alkanut muotoutua: koulussakäyntiä ja nukkumista. Koulupäivän jälkeen olen yleensä erittäin väsynyt ja välillä yritän väsätä läksyjä siihen asti, että syödään illallista, jonka jälkeen painun pehkuihin, että seuraavana päivänä taas jaksaisi. Ilmat ovat olleet kylmiä ja sateisia ja arvatenkaan en vieläkään omista sateenvarjoa, vaikka luulisi, että Belgiaan tullessa se olisi ollut heti ensimmäisenä ostoslistalla. Päiviäni piristävät kommentit siitä, kuinka hyvin puhun jo ranskaa siihen nähden, että olen ollut täällä vain kuukauden, kuten myös ne useat hymyt tuntemattomilta joihin törmään päivän aikana, sillä Suomessa näitä harvemmin näkee.

Taas yksi sateinen päivä lisää

Yksi monista naapurin lehmistä

Sateen jälkeen maisematkin heräävät eloon

Bastogne: kaupunki, jossa käyn koulua

I've spent a month in Belgium now and I couldn't be happier that my path led me here. Before my trip, I barely knew anything about Belgium. "A little country in the middle of Europe, through which they've fought wars in the World Wars and where they make delicious chocolate" would have pretty much been my definition of Belgium before I even knew that I'd be spending my exchange year here and at the end, it was the reason why I was so excited to come here. Belgium was an open question for me, a country, which didn't really have an identity in my mind, nor any assumptions or stereotypes. It was like a blank page waiting for its story, which I'm here to create right now.

When you go off as an exchange student, there are many things you have no control over. Will you be going to the countryside or to a big city? To a family with little kids or none at all? To a big school with other exchange students or to a small one where an exchange student is a completely new thing? Will they speak English in your family or not? Every trip, every story, is its own kind and one situation is not any worse or better than the other. Every situation requires an open mind and a lot of getting used to, and the exchange year is not always a bed of roses, no matter where you're wandering.

My everyday life has started to have a certain rhythm: school and sleep. After my school days, I'm usually extremely tired and sometimes I try to do some homework until we have dinner, after which I find my way to bed so that I'd have some energy for the next day. The weather has been cold and rainy and of course I still lack an umbrella, although you'd think that that would be one of the first things on my shopping list since arriving to Belgium. Comments about how good my French is compared to the fact that I've only been here for a month brighten up my days along with the numerous smiles I receive from people I don't know during the days, since you barely run into that in Finland.

levitän siipeni ja lennän pois

Olen lukenut lähiaikoina menneitä tai tämänhetkisiä vaihtariblogeja ja jännitys alkaa pikkuhiljaa kasvamaan. Kaikki tulee pikkuhiljaa ajankohtaisemmaksi, onhan lähtöön vain kolme kuukautta enää jäljellä. Aika tuntuu kuluvan niin nopeasti. Parissa viikossa koulukin on jo ohi, nyt vielä loppurutistus! Olen suunnitellut tässä jo kesääkin, koska kaikkia pitää nähdä, kaikille pitää sanoa hyvästit. Eihän sitä koskaan tiedä mitä vuoden aikana voi tapahtua. Positiivisella asenteella kuitenkin mennään, eihän se ole kuin vain yksi vuosi! Sen jälkeen minulla on rutkasti aikaa kaikille muille.

"Miksi lähdet vaihtoon ja miksi juuri Belgiaan?" kysyi eräs luokkalaiseni eräs päivä. Siihen on monia syitä, monia vastauksia.
Haluan yhden vuoden itselleni, jotta kasvaisin ihmisenä, tekisin kerrankin sitä mitä niin hartaasti kaipaan: tutustun toiseen kulttuuriin, sillä parin viikon lomareissulla ei opi maasta ja sen tavoista yhtikäs mitään.
Kaipaan muutosta ja kaipaan myös opettavia elämyksiä. Olen kuullut, kuinka vaikeaa vaihtovuosi voi olla, mutta kuinka se on yksi elämän parhaimmista vuosista, kun pääsee niiden vaikeuksien yli.
Belgiaan taas tosiaan halusin mennä ranskan kielisyyden takia. Toki, Ranska oli ensimmäinen vaihtoehtoni, mutta ei minua kyllä haittaa yhtään, että päädyin tilan puutteen takia Belgiaan! Belgia on niin keskeinen maa Euroopassa ja olen kuullut siitä niin paljon hyvää.

Suomalaista järvimaisemaa parhaimmillaan

Lately, I've been reading past and current exchangeblogs and the excitement is slowly starting to grow. Everything is slowly becoming more current, since there's only 3 months until I leave. Time seems to pass me by so quickly. In a few weeks, school will be over too, only the final stretches left! I've been planning the summer too, because I need to see everyone, I need to say goodbye. You never know what might happen in one year. However, I'm off with a positive attitude, considering it's just one year! After that, I'll have a lot of time for everyone else.

"Why are you going for exchange and why to Belgium?" a classmate of mine asked. There are many reasons for that, many answers.
I want one year for myself, so that I'd grow as a person and I would for once do what I've wanted so much: get to know another culture, because on a few weeks of vacation you don't really learn anything about it and its practices.
I'm looking for a change and also experiences that teach me something. I've heard how hard an exchange year can be, but how it is one of your life's best experiences when you get past those difficulties.
I wanted to go to Belgium because of the French-language. Sure, France was my first choice, but I'm not sorry at all that I ended up in Belgium! Belgium is such a central country in Europe and I've heard so many good things about it.