Syksyiset aamuni

Aamulla herään aikasin herätyskellon soittoon, jonka host-veljeni minulle osti Lontoon-matkaltaan tuliaiseksi, ja otan suihkun radion pauhatessa, kun tiedän vanhempien jo heränneen, nauttivan kahvia alakerrassa ennen töihin lähtemistä. Nautin itsekin kupillisen kahvia ennen kouluun lähtemistä, enemmän tottumuksesta kuin mistään muusta, sillä kofeiinia se ei sisällä tässä taloudessa (joten herätys-keinona se ei toimi). Pakkaan eväät mukaan: kinkkuleivät ja omena ja matkaan lintujen laulaessa alas meidän mäkeä bussipysäkille odottamaan bussia yhdessä muiden kanssa.

Koulumatkani täällä kestää vain vartin, vaikka matka on pituudeltaan yhtä pitkä kuin se 45 minuutin matka jonka Suomessa heitin joka aamu. Bussi kylläkin pysähtyy matkan aikana noin viitisen kertaa, joka ei ole paljon mitään. Bussikulttuurikin on huimasti erilainen, koska suomalaiset bussissa on ihan omalaatuisia. Täällä minulle saattaa joku tuntematon tulla juttelemaan, kyselemään, että olenko se suomalainen vaihtari tai muuta vastaavaa, ja hymyjä heitellään paljon helpommin. Katsekontaktia ei pelätä kuin jotain tarttuvaa sairautta, täällä kysytään vierustoverilta lupaa ennen kuin istutaan ja bussissa on aina kova melske koko matkan ajan, kun ihmiset juttelevat kaikesta maan ja taivaan välillä. Mutta Suomessa ei sentään rynnätä bussiin sen saapuessa vain saadakseen istumapaikan (se on yhtä hullunmyllyä joka päivä kun ihmiset työntävät toisiaan päästäkseen ensimmäisenä sisään).

Rakastan aamuja, jolloin aurinko on juuri nousemassa ja bussin ikkunoista pystyy sen nousua seuraamaan upeiden peltojen ja niittyjen keskellä. Niinä päivinä tekisi mieli jäädä bussista pois ihailemaan maisemaa, eikä mennä viettämään aikaa siellä historian tunnilla, jossa ei ymmärrä mitään. Perjantaina onkin tiedossa ensimmäisen todistuksen saaminen, joka vähän jänskättää, vaikka aikalailla tiedänkin ne aineet mistä saan nollan ja missä taas olen onnistunut yllättävänkin hyvin. Sitten odottaa kauan odotettu loma ja toivon, että ilmat jatkuisivat yhtä kauniina kuin mitä ne ovat lähiaikoina olleet (mutta Belgian tuntien, näin ei varmaan tule tapahtumaan...).

Ruska alkaa täälläkin pikkuhiljaa näkyä

Syksyn parhaita hetkiä

Talo kaikista oikealla on meidän oma (ja kattoikkuna joka siinä näkyy, johtaa huoneeseeni!)

Kasteiset aamut

PS. KIITOS SUURESTI MAMILLE APUPAKETISTA<3

I wake up early in the morning to the sound of an alarm clock, that my host-brother brought me from his little trip to London, and I take a shower with the radio blaring, because I know that my host-parents are already up, having coffee downstairs before they're off to work. I have a cup of coffee myself before I run off to school, but that's more of a habit than anything else, because the coffee in this household doesn't have any caffeine (so it doesn't serve to wake me up). I pack my lunch with me: ham sandwiches and an apple and I'm off while the birds are singing, down our little hill to the bus stop to wait for the bus along with the others.

My trip to school here takes about 15 minutes, although the distance is the same for the 45 minute trip that I travelled in Finland every morning. This bus however stops closer to five times during the journey, which is barely anything. The bus-culture is honestly very different, as finns in a bus are unique. Here it's normal for a person, who I don't know, to come and talk to me, to ask me whether I'm the finnish exchange student or whatnot and smiles are thrown around a lot more easily. Eye contact is not feared like some contagious disease, you ask your neighbour for permission before sitting next to them and there's a lot of commotion throughout the journey due to people talking about everything and nothing. But at least in Finland, you don't push your way into the bus when it arrives just to get to sit down (it's quite the chaos every day when people literally shove in to be the first ones in the bus).

I love the mornings when the sun is just rising and through the windows of the bus, you can follow its way up from behind the amazing fields and meadows. On those days, I'd love to just hop off the bus and enjoy the view for a little while, instead of going to spend time in the history classes, where I don't understand a thing. On Friday, we'll be getting our first mid-term reports, which I'm a little nervous about, although I pretty much know the classes from where I'll be getting a zero and the ones where I've succeeded a lot better than expected. Then finally the long-awaited vacation and I really hope that the weather would stay as pretty as it has been lately (but knowing Belgium, that will not be the case...).

2 months - done!

Kaksi kuukautta Belgiassa vietetty, vaikka tuntuu, että juurihan minä laskeuduin Brysselin lentokentälle sydämeni pumpaten tuhatta ja sataa, väsyneenä ja I <3 YFU Finland - paita päällä. Tuntuu kuin se olisi ollut eilen, kun astuin tähän maahan tuntematta ketään taikka mitään. Nyt kuitenkin katson sitä, missä seison tällä hetkellä ja ymmärrän kuinka paljon on jo ehtinyt tapahtua.

Istun vuoristoradan vaunussa, josta en pääse pois, mutta samalla en haluaisikaan. Vaunu kulkee eteenpäin, välillä kiiveten korkealle pilviin ja välillä taas tipahtaen alas niin kovaa, että pelkään koko laitteen menevän rikki. Ylä- ja alamäkien välillä on kuitenkin tosi usein vain pitkä suora. Vaunu kulkee tasaisesti eteenpäin ja sitä vain odottaa ja toivoo, että edes jotain tapahtuisi. Sitä ei tajua katsoa ympärilleen huomatakseen esimerkiksi upeat maisemat joiden luokse vaunu on minut vienyt, tai ne muut ihmiset jotka matkaavat vierelläni, tai kuinka upea vuoristorata on kokonaisuudessaan, sillä se on sellainen missä ei ole koskaan aikaisemmin ollut!

Tämäkin on vain yksi monista vaihtovuoden vaiheista. On se huuma ennen lähtöä, on se huuma kun saapuu uuteen maahan, on ne ensimmäiset turhautumiset ja vaikeudet joiden seurauksena tekee mieli itkeä ja sitten on tämä. Tämä arkielämä. Sellainen vaihe kun elää päivä kerrallaan kiinni maailman pienissä iloissa. Nauttii jokaisesta hymystä, jonka huomaa omalla tai toisen huulilla, nauttii jokaisesta pikkukokeesta, jossa edes jotenkin onnistui, nauttii siitä että kerrankin ei sada, joten voi kävellä taas ulkona, nauttii villasukista ja kupillisesta kahvia. Tuntee, että jotain on kehittymässä taustalla, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu.

Viime viikonloppuna tuli todistettua vähän Belgialaista futis-kulttuuria, kun oli Belgia-Kroatia matsi, jonka voittaessaan Belgia pääsi maailmanmestaruuksiin. Jalkapallohan on täällä hyvin samalla tavalla tärkeä urheilulaji kuin jääkiekko on suomalaisille. Fanius kasvaa silloin kuin oma joukkue menestyy. Minulle ainakin selitettiin, että muutama vuosi sitten Belgia ei ollut mitenkään ihmeellinen futismaailmassa, mutta nyt on noussut jo maailman viidenneksi! Nyt minun ei tarvitse enää kannustaa joukkuetta pelaajien ulkonäön perusteella, johon olen aikaisemmin päätynyt koska Suomen jalkapallomenestyshän on mitä on.

Tunnen kuvailemani aina samoja teitä, samoja taloja

Niin kauan kuin hymy pysyy huulilla, kaikki on hyvin

Kuppi kahvia, sanakirja ja hissanmuistiinpanot

Päivät vaan vilisevät

I've spent two months in Belgium although it feels like I just landed at the Brussels airport with my heart beating a thousand miles an hour, extremely tired and wearing an I <3 YFU Finland-shirt. It feels like yesterday that I stepped into this country without knowing anyone or anything. However, now I look at the place where I stand now and I realize how much has already happened.

I'm sitting in a car of a roller coaster, from where I can't get out, but at the same time, I don't really want to. The car moves forwards, sometimes climbing up high into the sky and sometimes falling down so hard that I'm afraid that the whole thing will break. Between the ups and downs, there is often a very long strip when you just go straightforward. The car keeps moving forward steadily and you just wait and hope that something, anything, would happen. You don't realize to look around at the pretty scenery to which the ride has taken you to, or at the other people who are on this trip with you, or how great the roller coaster is in itself, because it's nothing you've ever experienced before.

This is just one of the many phases of an exchange year. There's the excitement before you leave, there's the excitement when you arrive in a new country, there are the first difficulties and frustrations, because of which you want to cry and then there's this. This everyday life. It's a phase when you live one day at a time, holding on to the little joys in life. You enjoy every smile that you notice on your own or someone else's lips, you enjoy every little exam where you even kind of succeeded, you enjoy when for once it actually doesn't rain and you can take a walk outside, you enjoy woollen socks and a cup of coffee. You know that there's something building up in the background, but still nothing happens.

Last weekend I witnessed some of the Belgian football-culture, when there was the Belgium-Croatia match, which led Belgium to the world cup. Football is an important sport here in very much the same way that ice-hockey is for the finns. Fandom grows when your own team succeeds. I was at least explained that a few years ago, Belgium wasn't much of a thing in the football world, but now it has risen to be the fifth best in the world! Now I no longer need to cheer for a team based on the looks of the players, like I've done in previous years, because Finland's football success is what it is.

olen suomalainen

Olen ymmärtänyt, että on turha huolehtia koko ajan siitä miltä näyttää, miten käyttäytyy, miten puhuu ranskaa, koska loppujenlopuksi minut tullaan aina tämän vuoden aikana esittelemään "suomalaisena". Minulla on täten kaikki oikeus olla erilainen kuin muut eikä tarkoitus olekaan, että sulautuisin vain massan sekaan. Erilaisuushan on vain hyvä juttu ja oma kulttuurinen identiteetti on vielä tärkeämpi. Loppujen lopuksi, suomalaisuuteni on enemmänkin etu ja sellainen juttu joka asettaa minut erilleen muista hyvällä tavalla ja täten sitä pitäisi vaalia.

On ihana kun voin sanoa kaverille "hyvää syntymäpäivää" toisin kuin se perus "bon anniversaire" mitä kaikki heittävät. On kiva kun törmään ihmisiin käytävillä ja he sanovat minulle "moi" eikä "salut" niinkuin kaikille muille. On mahtavaa, että voin shokeerata ihmisiä sillä kylmyyden ja lumen määrällä jota Suomessa kestän, tai sillä, että keskiyön aurinko ja polaariyö ovat olemassa maassani. On mahtavaa kuunnella belgialaisten yrittävän lukea muistiinpanoja mitä olen ottanut suomeksi ja nauravan yhdessä sen erikoisuudelle.

Kun matkustat, olet juuri se kuka olet. Kukaan ei tiedä sinusta mitään, he eivät ole kuulleet juoruja sinusta, he eivät tunne menneisyyttäsi ja täten eivät voi arvostella sinua sen takia. He tekevät päätelmänsä sen mukaan mitä sinä olet, mitä annat muiden ymmärtää sinusta silloin kun aloitat puhtaalta pöydältä. Voit kirjoittaa tarinasi juuri sellaisena kuin haluat sen kirjoittaa: omana itsenäsi. Täten se auttaa sinua myös löytämään sen oman itsesi ja ymmärtämään yhä enemmän siitä, kuka oikein olet.

Samalla kun opin toisesta kulttuurista, opin myös paljon omastani. Ennen tänne tuloa uskoin jo olevani Suomi-fani, mutta nyt se on tuntunut jo moninkertaistuvan. Suomalaisuuteni on niin suuri osa minua, mutta minun piti tulla Belgiaan asti nähdäkseni kokonaisuuden. Ihan kuin kamerassani olisi ollut koko ajan zoomi suurimmillaan, mutta nyt Belgiassa, ymmärsin loitontaa kuvaa. Matkailu avartaa.




I've understood that there's no point in worrying all the time about what you look like, how you act and how you speak french, because in the end, throughout this year I will be introduced as "a finnish girl". Thus, I have all the rights to be different from everyone else and the point isn't to blend in with the mass. Being different is a good thing and your own cultural identity is even more important. In the end, my finnishness is more of an advantage and a thing which sets me apart from the others in a good way, and thus it should be cherished.

I love being able to say "hyvää syntymäpäivää" to a friend instead of the usual "bon anniversaire" that everyone throws around. It's nice to run into people in the school hallways and they say "moi" to me instead of "salut" like they do to everyone else. It's awesome to be able to shock people with the amount of coldness and snow I have to bear in Finland or the fact that midnight sun and polar night exist in my country. It's great listening to belgians trying to read my notes which I've taken in finnish and laughing together at the weirdness of it.

When you travel, you are exactly the person you are. No one knows anything about you, they haven't heard gossip or rumours about you, they don't know your past and so they can't judge you for it. They make all their observations based on who you are and what you let others think of you when you start with a clean slate. You can write your story in the exact way that you want to write it: as yourself. Because of this, it helps you find yourself and see more clearly the person you really are.

While I've been learning a lot about another culture, I've been learning a lot about my own as well. Before I came here, I already thought of myself as a Finland-fan, but now it feels like it's all grown so much. My finnishness is such a large part of me, but I had to come all the way to Belgium to see the entire thing. It's as if my camera has been on full zoom, but now in Belgium I finally realized to zoom out to see the whole picture. Travelling broadens the mind.

50 päivää Belgiassa

Belgiassa olen nyt viettänyt 50 mahtavaa ja välillä-ei-niin-mahtavaa päivää. Tuntuu kuin katsoisin hiekan valuvan tiimalasissa, koska aika suorastaan vilisee silmien edessä niin nopeasti, mutta kuitenkin tuntuu, etten ehdi tekemään paljon mitään muuta kuin seurata sen menoa. En halua ajatella sitä, että yhdeksän kuukauden päästä pitääkin jo lähteä täältä pois, mutta se ajatus pakostikin luikertelee tiensä aivoihini ja pelkään, että aika loppuu kesken enkä ehdi tekemään kaikkea mitä haluaisin.

Tänä viikonloppuna oli YFU:n Follow Up Namurissa, jossa kävimme läpi kuluneita viikkoja ja niiden tuomia ihastuksia, ongelmia, järkyttävyyksiä ja hullunkurisuuksia. Jokaista oli myös pyydetty tuomaan omalle maalle tyypillinen jälkiruoka, joita maisteltiin sitten juustoillallisen jälkeen. Idea oli hullunhauska ja jälkiruokapöytä oli siis täytetty noin 30:llä erilaisella jälkiruualla, oma mustikkapiirakkani siellä muiden joukossa. Jotkut jälkiruoat olivat hyvinkin erikoisia ja eivät ihan soveltuneet jälkiruuiksi suomalaisille makunystyröilleni. Kaikkia oli kuitenkin mahdoton maistaa, sillä itse juustot olivat olleet niin suussasulavia, että tilaa ei jäänyt paljoakaan jälkiruuille.

Vaikka ikävöinkin usein ruisleipää, salmiakkia, xylitoli purkkaa ja leipäjuustoa, pärjään paksusti täällä suklaan ja vohveleiden keskellä. Vaikka ikävöinkin välillä suuremman kaupungin mukavuutta siitä että kaikki on lähellä tai että bussit kulkevat joka viitisen minuuttia, on täällä lehmien ja kylätunnelman kanssa hyvä olla. Vaikka ikävöinkin usein suomenkieltä (jota monet ovat kutsuneet kauniiksi kun olen sitä niille esitellyt), on ranskankielen kanssa kiva työskennellä ja on ihana huomata sitä oppivansa.

Arvatenkin Namur jäi kuvaamatta, joten muita kuvia

I've spent 50 awesome and sometimes-not-so-awesome days in Belgium now. I feel like I'm watching the sand flow in an hourglass, because time just seems to be flying by so fast, but at the same time I feel like I can't do anything else except watch it go. I don't want to think about the fact that in nine months, I'll have to leave this place, but that thought forces its way to my brain and I'm scared that I won't have enough time to do all the things I want.

This weekend, we were at the YFU Follow Up in Namur, where we went through the past weeks and all the joys, problems, shocks and peculiarities they've brought along. Each student was also asked to bring a dessert which is typical of your own country and these were served after a cheese dinner. The idea was really amusing as the dessert table was set with 30 different desserts with my blueberry pie among the others. Some of the desserts were extremely special and did not qualify as desserts for my finnish taste buds. It was impossible to taste all of them, because the cheeses in themselves had been so delicious that there was not much room for dessert in me.

Although I often miss "ruisleipä", "salmiakki", "xylitoli purkka", and "leipäjuusto", I manage heavily here among chocolate and waffles. Although I sometimes miss the comfort of a bigger city where everything is close-by and buses go almost every five minutes, I feel good among the cows and the small-town-atmosphere. Although I often miss the finnish language (which many people have called beautiful when I've demonstrated it), I love working with the french language and noticing my improvement with it.

You may say I'm a dreamer

Vaihtovuosi on monen nuoren ensimmäinen unelma jota pääsee toteuttamaan. Näin se ainakin on ollut minulle. Minulta on kysytty usein mistä unelmoin, mitä haluan tulevaisuudelta ja mitä asioita haluan saavuttaa elämässäni, ja olen aina katsonut vähintään kaksikymmentä vuotta eteenpäin miettien missä haluaisin silloin seisoa. En ollut aikaisemmin edes tajunnut, kuinka kauan olen unelmoinut vaihto-oppilaaksi lähtemisestä. Mistä tietää mikä on "unelma" ennen kuin on toteuttanut sellaisen?

Oma unelmani alkoi jo pienenä tyttönä kuunnellessa äidin (sokerikuorrutettuja) tarinoita omasta jenkkivuodestaan, jolloin tuli heti päivänselväksi, että minäkin haluan lähteä. Myöhemmin nostin kirjakaupan hyllyltä suomalaisen kirjasarjan nimeltään "Sannan jenkkivuosi", joka oli kauan ainut suomalainen kirjallisuus mistä pidin ja kirjat kertoivat tietysti Sannan vaihtarivuodesta ja sen seurauksista. Sitten yhtäkkiä ennenkuin huomasinkaan, olin lukion ensimmäisellä ja vaihtariksi lähteminen hyppäsi nenän eteen: nyt pitäisi tehdä päätös. Päätös oli helppo, sillä siinä tilanteessa oli mahdotonta kuvitella millainen seikkailuni tulisi olemaan.

Nyt kun ymmärrän, että olen täällä toteuttamassa unelmaani, nostaa se onnellisuuteni pilviin. Olen ottanut ensimmäisen askeleeni selvittämään sitä kuka olen ja miksi olen täällä. Unelmat ja tavoitteethan ovat niitä joiden perässä kuljemme, joiden reittiä seuraamme tienviittoineen kaikkineen. Ne mistä unelmoimme, on niitä asioita, joiden kautta elämme ja täten ehkä myös niitä syitä miksi me olemme maan päällä. Se tajuaminen, että olen täällä toteuttamassa itseäni on mahtava fiilis.

To many young people, a year on exchange is the first dream that they get to accomplish. At least this is how it has been for me. I have often been asked what I dream about, what I want from the future, and what I want to accomplish in my life, and I've always looked at least 20 years forward trying to think where I'd like to be then. Before, I hadn't even realized how long I've been dreaming about going off as an exchange student. How do you know what is a "dream" before you've accomplished one?

My own dream started when I was a little girl listening to my mother's (sugar-coated) stories of her own exchange year in the states, which is when it became crystal clear that I want to go too. Later, I picked up a finnish book series from the shelves of a book store, which was called "Sanna's year in the states" (roughly translated), and it was the only finnish literature I liked for a while. The series obviously told the story of Sanna, her exchange year and everything that came after. Then, before I even noticed, I was on my first year in upper secondary school and going off for that adventure popped up right in front of my nose: it was the time to make the decision. My decision was easily made, because in that moment it was impossible to imagine what my adventure was going to be like.

Now that I understand that I'm here to make my dream come true, my happiness has sky-rocketed. I've taken my first step into finding out who I am and why I'm here. Dreams and ambitions are the things we follow, the roads we take, the road signs we listen to. The things we dream about are the things through which we live and thus maybe also the reasons why we are here on this earth. To realize that I'm here doing what I'm meant to be doing, is an amazing feeling.

Bruges ja kuulumisia

Kiirettä on riittänyt nyt kerrakseen, sillä asiat alkavat pikkuhiljaa järjestyä. Kaikenmaailman tapahtumia tuntuu olevan koko ajan ja välillä mietin milloinkohan ehdin levähtämään. Koulutöitä kasautuu sinne sun tänne, kun kokeita ja projekteja pitäisi saada tehtyä, mutta ne edelleen vaativat minulta huimasti töitä edes ymmärtääkseni kunnolla tehtävänannon (jopa paikallisilla on tämän kanssa vaikeuksia!). Olen myös saanut pari ihanaa luottamusihmistä, joille voin puhua kaikesta (kyllä, pystyn nykyään jopa keskustelemaan ja selittämään melkein kunnolla asioita!) ja joiden kanssa onkin tullut vietettyä aikaa yömyöhään lykäten niitä läksyjä..hups. Ranskankielen kehitykseni on ollut huima lähiaikoina, tai ehkä olen vain saanut enemmän rohkeutta puhua ja olla välittämättä vaikka kaikki sanat ja sun muut menevätkin ihan pieleen. Kaikki ovat kehuneet minua asiasta ja ihmiset ovat iloisia siitä, että olen huomattavasti sosiaalisempi nyt kun saan jotain asioita ulos suusta.

Viime viikonloppu oli pidennetty, sillä perjantaina oli Belgian ranskankielisen alueen juhla ja täten koulusta vapaata. Jo keskiviikko iltana muutin pariksi päiväksi Bastogneen, toiseen ja ei niin viralliseen host-kotiini, ja vietin illan katsoen jalkapalloa veljeni kanssa (enkä toki nukahtanut kesken kaiken...). Seuraavat päivät vietin koulukavereiden ja host-vanhempieni kanssa, sillä veljeni lähti perjantain aamuyöstä Lontooseen.

Host-vanhempieni kanssa matka johti Bruges:iin (käytän mieluummin ranskankielistä nimeä), kuulemma yhteen Belgian kauneimmista kaupungeista. Tämä kuitenkin sijaitsee toisella puolella Belgiaa (onneksi Belgia on pieni maa, joten autossa tarvitsi istua vain kolme tuntia kerralla), joten muutos oli sinänsä suuri. Tuntui kuin oltaisiin astuttu ihan toiseen maahan, sillä ranskankieli vaihtui flaaminkieleksi, maasto muuttui kumpumaisesta tasaiseksi, ja ihmiset muuttuivat turisteiksi. Kaupunki oli kyllä todella upea, sitä en voi kieltää, ja olen varma että matkani johtaa sinne vielä uudestaan, sillä tuntuu, että se pitää sisällään vielä paljon enemmän. Kaupunki oli erittäin romanttinen, kuten myös matkamme meren rantaan, jossa kävelimme rantaviivaa pitkin auringonlaskiessa. Muutenkin sunnuntai oli ollut pilvetön ja uskomattoman kaunis päivä, joten se oli hyvä viettää mukavassa seurassa, upeassa kaupungissa!

Host-vanhemmat rannalla

I've been extremely busy lately because everything is finally settling. I feel like there are all sorts of events all the time and I keep wondering when will I get a chance to take a break. School-work keeps bundling up in the corner with a bunch of tests and projects that need to be done, but they still require a lot of work from me to even understand what the assignment is (luckily even the locals have trouble with this!). I've also found a few people I can trust and with whom I can talk about everything (yes, these days I am capable of taking part in conversations and explaining things!) and with whom I've stayed up at night postponing the homework...oops. My French has improved loads lately, or then I've just gotten more courage to speak and not care about the fact that all my words and whatnot get completely mixed up. Everyone has been praising me about it and I think that people are happy that I'm a lot more social now that I can actually get some sentences out of my mouth.

Last weekend was a little longer than usual, because on Friday the french-speaking part of Belgium was celebrated and thus there was no school. Already on Wednesday I moved over to Bastogne, my other not-so-official host-home and I spent the night watching football with my brother (and it's not like I fell asleep in the middle of everything...). The next days I spent with some friends from school and with my host-parents, because my brother was off to London for a few days.

I took a journey with my host-parents to Bruges (I prefer using the french name), which is apparently one of the most beautiful cities in Belgium. This was however on the other side of Belgium (luckily Belgium is such a small country that it only took 3 hours in the car at a time), so the change was surprisingly large. It felt like we'd stepped into another country, because French changed to Flemish, the terrain went from hilly to flat and the people changed to tourists. The city really was gorgeous, that I have to admit, and I'm sure that I'll be going back there sometime, because I feel like it has so much more to offer. The city was romantic, much like the trip we took to the sea-shore where we walked along the shoreline as the sun was setting. Anyway, Sunday had been cloudless and amazingly beautiful, so it was the perfect day to spend in a gorgeous city with good company!

WALIBI and an incredible weekend

Tänä viikonloppuna oli kauan odotettu YFU-retki Walibiin, eli Belgian tunnettuun huvipuistoon! Koko päivä oli suoraan sanottuna upea! Oli ihana pystyä taas nauramaan mukana vitseille kunnes silmät vuotivat vettä, puhua niin paljon, että leuka väsyi, ja rikastua taas monilla ihanilla muistoilla, jotka pystyy jakamaan mahtavien ihmisten kanssa.

Omaan pikkuporukkaan kuului virolaiset tytöt, eräs saksalainen ja myös rakas host-veljeni, jonka olin napannut mukaan. Aikaa emme käyttäneet vain päätähuimaavissa laitteissa, vaan välillä myös “otettiin rauhallisesti” kulkien pikkuveneellä ympäri lampea ja höpöttäen kaikesta maan ja taivaan välillä. Nauraa tosiaan sai koko ajan nauttiessa erikoisista ihmisistä jotka tulivat vastaan, kuten myös upeasta huvipuistosta, jota ei tietenkään ehditty koluta kokonaan läpi. Koko retki sujui oikein mukavasti, eikä sadekaan päättänyt meitä häiritä!

Veljeni kanssa matka jatkui huvipuistosta eräille yhteis-synttäreille, jossa oli erittäin leppoisa meininki ja tutustuin taas kerran moniin uusiin ihmisiin! Yöni, ja suuren osan sunnuntaita taas vietin tällä kertaa Bastognessa, talossa jossa nykyään asuu host-veljeni sekä hänen isänsä, eli kuin toinen (tai no, kolmas) koti! Host-veljeni tosiaan ei asu kanssani samassa talossa, vaan asuu oman isänsä luona, mutta tulee häntä silti nähtyä esimerkiksi koulussa. Kaikenkaikkiaan viikonloppu on ollut yksi parhaista täällä tähän asti! Kiitos siitä kaikille.

Obviously very deep conversations

WALIBI

We aren't mean

The ride where we met "a new friend"

Ihanan host-veljeni kanssa juhlimassa <3

Slushees with my dear german <3

This weekend there was the trip everyone had been waiting for: the YFU-trip to Walibi, Belgium’s well-known amusement park! The entire day was simply said amazing! It was wonderful to be able to laugh along to jokes until my eyes were watering once again, talk so much that my jaw got tired, and gain so many wonderful memories that I can share with awesome people.

Our little group consisted of the Estonian girls, a German, and also my dear host-brother who I’d brought along. We didn’t just spend our time going through the most thrilling rides, but also spent some time “taking it easy” going around a pond in a little boat, talking about everything and nothing. We definitely got to laugh all the time as we enjoyed the peculiar people who we came across, along with the amazing park, which we of course didn’t have time to go through completely. The entire trip went very pleasantly as the rain didn’t decide to disturb us!

My brother and I continued from the amusement park to a birthday party, where the atmosphere was chilled and I once again got to know a bunch of new people! My night, as well as a large part of Sunday, I spent this time in Bastogne, in a house where my host-brother and his dad live now, so like a second (or actually third) home! Indeed, my host-brother does not live with me in the same house, but lives at his own father's place, but I still see him for example at school. Overall the entire weekend has been one of the best so far! Thanks to everyone for that.

one month has gone by too fast

Kuukausi vietetty Belgiassa ja en voisi olla onnellisempi siitä, että tieni johti tänne. Ennen reissuani tuskin tiesin mitään Belgiasta. "Semmoinen pieni maa keskellä Eurooppaa, jonka läpi on sodittu maailmansodissa ja jossa tehdään hyvää suklaata" olisi ollut aikalailla minun määritelmäni Belgiasta ennen kuin edes tiesin, että vaihtarivuoteni tulisin viettämäänkin täällä ja lopulta se olikin se syy miksi niin innoissani tänne lähdin. Belgia oli minulle avoin kysymys, maa, jolla ei ollut suurempaa identiteettiä päässäni, ei ollut mitään oletuksia eikä stereotypioita. Se oli kuin tyhjä sivu, joka vain odotti tarinaansa ja nyt sitä juuri toteutan.

Kun vaihto-oppilaaksi lähtee, jää aika moni asia sattuman varaan. Meneekö maalle vai suurkaupunkiin? Perheeseen, jossa on pieniä lapsia, tai ei ollenkaan? Suureen kouluun, jossa on muitakin vaihtareita tai pieneen, jossa vaihtarit on täysin uusi juttu? Puhutaanko perheessä englantia vai ei? Jokainen matka, jokainen tarina on kuitenkin omanlaisensa, eikä joku tietty tilanne ole huonompi tai parempi kuin toinen. Jokainen tilanne vaatii totuttelua ja avonaista mieltä, eikä se vaihtarivuosi aina niin ruusuilla tanssimista ole, ihan sama missä kuljeksit.

Oma arkeni on aikalailla alkanut muotoutua: koulussakäyntiä ja nukkumista. Koulupäivän jälkeen olen yleensä erittäin väsynyt ja välillä yritän väsätä läksyjä siihen asti, että syödään illallista, jonka jälkeen painun pehkuihin, että seuraavana päivänä taas jaksaisi. Ilmat ovat olleet kylmiä ja sateisia ja arvatenkaan en vieläkään omista sateenvarjoa, vaikka luulisi, että Belgiaan tullessa se olisi ollut heti ensimmäisenä ostoslistalla. Päiviäni piristävät kommentit siitä, kuinka hyvin puhun jo ranskaa siihen nähden, että olen ollut täällä vain kuukauden, kuten myös ne useat hymyt tuntemattomilta joihin törmään päivän aikana, sillä Suomessa näitä harvemmin näkee.

Taas yksi sateinen päivä lisää

Yksi monista naapurin lehmistä

Sateen jälkeen maisematkin heräävät eloon

Bastogne: kaupunki, jossa käyn koulua

I've spent a month in Belgium now and I couldn't be happier that my path led me here. Before my trip, I barely knew anything about Belgium. "A little country in the middle of Europe, through which they've fought wars in the World Wars and where they make delicious chocolate" would have pretty much been my definition of Belgium before I even knew that I'd be spending my exchange year here and at the end, it was the reason why I was so excited to come here. Belgium was an open question for me, a country, which didn't really have an identity in my mind, nor any assumptions or stereotypes. It was like a blank page waiting for its story, which I'm here to create right now.

When you go off as an exchange student, there are many things you have no control over. Will you be going to the countryside or to a big city? To a family with little kids or none at all? To a big school with other exchange students or to a small one where an exchange student is a completely new thing? Will they speak English in your family or not? Every trip, every story, is its own kind and one situation is not any worse or better than the other. Every situation requires an open mind and a lot of getting used to, and the exchange year is not always a bed of roses, no matter where you're wandering.

My everyday life has started to have a certain rhythm: school and sleep. After my school days, I'm usually extremely tired and sometimes I try to do some homework until we have dinner, after which I find my way to bed so that I'd have some energy for the next day. The weather has been cold and rainy and of course I still lack an umbrella, although you'd think that that would be one of the first things on my shopping list since arriving to Belgium. Comments about how good my French is compared to the fact that I've only been here for a month brighten up my days along with the numerous smiles I receive from people I don't know during the days, since you barely run into that in Finland.