WALIBI and an incredible weekend

Tänä viikonloppuna oli kauan odotettu YFU-retki Walibiin, eli Belgian tunnettuun huvipuistoon! Koko päivä oli suoraan sanottuna upea! Oli ihana pystyä taas nauramaan mukana vitseille kunnes silmät vuotivat vettä, puhua niin paljon, että leuka väsyi, ja rikastua taas monilla ihanilla muistoilla, jotka pystyy jakamaan mahtavien ihmisten kanssa.

Omaan pikkuporukkaan kuului virolaiset tytöt, eräs saksalainen ja myös rakas host-veljeni, jonka olin napannut mukaan. Aikaa emme käyttäneet vain päätähuimaavissa laitteissa, vaan välillä myös “otettiin rauhallisesti” kulkien pikkuveneellä ympäri lampea ja höpöttäen kaikesta maan ja taivaan välillä. Nauraa tosiaan sai koko ajan nauttiessa erikoisista ihmisistä jotka tulivat vastaan, kuten myös upeasta huvipuistosta, jota ei tietenkään ehditty koluta kokonaan läpi. Koko retki sujui oikein mukavasti, eikä sadekaan päättänyt meitä häiritä!

Veljeni kanssa matka jatkui huvipuistosta eräille yhteis-synttäreille, jossa oli erittäin leppoisa meininki ja tutustuin taas kerran moniin uusiin ihmisiin! Yöni, ja suuren osan sunnuntaita taas vietin tällä kertaa Bastognessa, talossa jossa nykyään asuu host-veljeni sekä hänen isänsä, eli kuin toinen (tai no, kolmas) koti! Host-veljeni tosiaan ei asu kanssani samassa talossa, vaan asuu oman isänsä luona, mutta tulee häntä silti nähtyä esimerkiksi koulussa. Kaikenkaikkiaan viikonloppu on ollut yksi parhaista täällä tähän asti! Kiitos siitä kaikille.

Obviously very deep conversations

WALIBI

We aren't mean

The ride where we met "a new friend"

Ihanan host-veljeni kanssa juhlimassa <3

Slushees with my dear german <3

This weekend there was the trip everyone had been waiting for: the YFU-trip to Walibi, Belgium’s well-known amusement park! The entire day was simply said amazing! It was wonderful to be able to laugh along to jokes until my eyes were watering once again, talk so much that my jaw got tired, and gain so many wonderful memories that I can share with awesome people.

Our little group consisted of the Estonian girls, a German, and also my dear host-brother who I’d brought along. We didn’t just spend our time going through the most thrilling rides, but also spent some time “taking it easy” going around a pond in a little boat, talking about everything and nothing. We definitely got to laugh all the time as we enjoyed the peculiar people who we came across, along with the amazing park, which we of course didn’t have time to go through completely. The entire trip went very pleasantly as the rain didn’t decide to disturb us!

My brother and I continued from the amusement park to a birthday party, where the atmosphere was chilled and I once again got to know a bunch of new people! My night, as well as a large part of Sunday, I spent this time in Bastogne, in a house where my host-brother and his dad live now, so like a second (or actually third) home! Indeed, my host-brother does not live with me in the same house, but lives at his own father's place, but I still see him for example at school. Overall the entire weekend has been one of the best so far! Thanks to everyone for that.

one month has gone by too fast

Kuukausi vietetty Belgiassa ja en voisi olla onnellisempi siitä, että tieni johti tänne. Ennen reissuani tuskin tiesin mitään Belgiasta. "Semmoinen pieni maa keskellä Eurooppaa, jonka läpi on sodittu maailmansodissa ja jossa tehdään hyvää suklaata" olisi ollut aikalailla minun määritelmäni Belgiasta ennen kuin edes tiesin, että vaihtarivuoteni tulisin viettämäänkin täällä ja lopulta se olikin se syy miksi niin innoissani tänne lähdin. Belgia oli minulle avoin kysymys, maa, jolla ei ollut suurempaa identiteettiä päässäni, ei ollut mitään oletuksia eikä stereotypioita. Se oli kuin tyhjä sivu, joka vain odotti tarinaansa ja nyt sitä juuri toteutan.

Kun vaihto-oppilaaksi lähtee, jää aika moni asia sattuman varaan. Meneekö maalle vai suurkaupunkiin? Perheeseen, jossa on pieniä lapsia, tai ei ollenkaan? Suureen kouluun, jossa on muitakin vaihtareita tai pieneen, jossa vaihtarit on täysin uusi juttu? Puhutaanko perheessä englantia vai ei? Jokainen matka, jokainen tarina on kuitenkin omanlaisensa, eikä joku tietty tilanne ole huonompi tai parempi kuin toinen. Jokainen tilanne vaatii totuttelua ja avonaista mieltä, eikä se vaihtarivuosi aina niin ruusuilla tanssimista ole, ihan sama missä kuljeksit.

Oma arkeni on aikalailla alkanut muotoutua: koulussakäyntiä ja nukkumista. Koulupäivän jälkeen olen yleensä erittäin väsynyt ja välillä yritän väsätä läksyjä siihen asti, että syödään illallista, jonka jälkeen painun pehkuihin, että seuraavana päivänä taas jaksaisi. Ilmat ovat olleet kylmiä ja sateisia ja arvatenkaan en vieläkään omista sateenvarjoa, vaikka luulisi, että Belgiaan tullessa se olisi ollut heti ensimmäisenä ostoslistalla. Päiviäni piristävät kommentit siitä, kuinka hyvin puhun jo ranskaa siihen nähden, että olen ollut täällä vain kuukauden, kuten myös ne useat hymyt tuntemattomilta joihin törmään päivän aikana, sillä Suomessa näitä harvemmin näkee.

Taas yksi sateinen päivä lisää

Yksi monista naapurin lehmistä

Sateen jälkeen maisematkin heräävät eloon

Bastogne: kaupunki, jossa käyn koulua

I've spent a month in Belgium now and I couldn't be happier that my path led me here. Before my trip, I barely knew anything about Belgium. "A little country in the middle of Europe, through which they've fought wars in the World Wars and where they make delicious chocolate" would have pretty much been my definition of Belgium before I even knew that I'd be spending my exchange year here and at the end, it was the reason why I was so excited to come here. Belgium was an open question for me, a country, which didn't really have an identity in my mind, nor any assumptions or stereotypes. It was like a blank page waiting for its story, which I'm here to create right now.

When you go off as an exchange student, there are many things you have no control over. Will you be going to the countryside or to a big city? To a family with little kids or none at all? To a big school with other exchange students or to a small one where an exchange student is a completely new thing? Will they speak English in your family or not? Every trip, every story, is its own kind and one situation is not any worse or better than the other. Every situation requires an open mind and a lot of getting used to, and the exchange year is not always a bed of roses, no matter where you're wandering.

My everyday life has started to have a certain rhythm: school and sleep. After my school days, I'm usually extremely tired and sometimes I try to do some homework until we have dinner, after which I find my way to bed so that I'd have some energy for the next day. The weather has been cold and rainy and of course I still lack an umbrella, although you'd think that that would be one of the first things on my shopping list since arriving to Belgium. Comments about how good my French is compared to the fact that I've only been here for a month brighten up my days along with the numerous smiles I receive from people I don't know during the days, since you barely run into that in Finland.

kaikkeen tottuu

Kulttuuri viiltää lävitseni ilman että sitä huomaankaan ja sitten näyttäytyy minulle erikoisin tavoin. Saatan esimerkiksi lauleskella jotain laulua ranskaksi, jota pari päivää sitten en ollut koskaan kuullutkaan. Minun saattaa tehdä mieli jotain makeaa aamulla, tai sitten ei tulekaan nälkä iltaisin seitsemän aikoihin, kun vatsa onkin jo tottunut myöhäisiin illallisiin. Poskipusut tuntuvat jo normaalilta tavalta sanoa hei, jopa sellaisille ihmisille joiden nimiä ei edes tiedä. Aamuisin pakkaan koululaukkuun lounaan tai tarkistan, että on rahaa mukana, jotta lounastauolla saisi jotain syödäkseen. Bussissa kysyn aina ihmisiltä lupaa istua heidän viereensä, enkä häiriinny kun mutkassa hän nojaakin minua päin, eikä pidä sitä suomalaista parin sentin "turvaväliä".

On jännää astua kulttuurista toiseen varsinkin sellaiseen, joka on niin monin tavoin erilainen, mutta samalla myös hyvin samanlainen. Täältä löytyy samat havupuut ja sammalpeitteet, mutta niiden vierestä löytyykin sellaisia lajeja joita en ole ennen nähnyt. Täältä löytyy samat spaghettikastikkeet ja täysjyväleivät, mutta puuttuu ruisleipä ja salmiakki. Täältä löytyy sauna uimahallista, mutta sinne mennään uimavarusteineen ja löyly tuoksuu liian voimakkaalta. Ihmiset ovat mukavia, julkinen liikenne toimii, politiikka on arka aihe ja perheet koostuvat vanhemmista, jotka ovat tai eivät ole eronneet, ja lapsista, mutta kaikissa näissäkin piirteissä löytyy kuitenkin jotain erilaista. Tämä erilaisuus välillä ärsyttää, välillä pelottaa, mutta suurimmaksi osaksi ihastuttaa!

Ensimmäiset kolme viikkoa aurinko paistaa porotti maassa, joka on tunnetusti hyvin sateinen ja pilvinen. Tähän sateiseen puoleen olen tällä viikolla päässyt kyllä tutustumaan. Toinen viikko koulussa on sujunut paljon paremmin kuin ensimmäinen viikko, kun kaikki oli uutta ja hyvin erilaista. Nyt siihen alkaa jo tottua ja huomioi enemmän positiivisia asioita. Perhekin on jo tottunut läsnäolooni ja teetätti vihdoin minulle avaimen taloon, joten en ole enää pelkkä vieras.

Kaikki kysymykset ja kommentit ovat tottakai tervetulleita!




Culture pierces through me without me noticing and then presents itself to me in peculiar ways. I might for example catch myself singing a French song, which I hadn’t even heard a few days ago. I might crave for something sweet in the morning, or then I don’t get hungry around seven in the evening, because my stomach has gotten used to late dinners. Kisses on the cheek feel like the natural way to say hello, even to people whose names you don’t know. In the mornings, I pack lunch with me to school or I make sure that I have money with me, so that I’d have something to eat during lunch. In the bus I ask people for permission to sit next to them and I no longer feel awkward when the bus turns abruptly and the person next to me leans towards me instead of keeping that little finnish personal space.

It’s interesting to step from one culture to another, especially when that culture is different in so many ways, but at the same time very similar. I can find the same coniferous trees and rocks covered in moss, but next to them I notice plants I’ve never seen before. I can find the same spaghetti sauces and whole-wheat bread, but no rye bread nor salmiakki. I can find a sauna in the swimming hall, but people go in there wearing full swimming gear and it smells too strongly in there. The people are kind, public transport is alive, politics is not a subject taken lightly and families are made up of parents that may or may not be divorced, along with children, but even in all of these things, there are different elements. Sometimes these differences annoy me, sometimes they freak me out, but mostly I love them!

For the first three weeks, the sun was shining happily in a country, which is well known for its rainy and cloudy days. However, this rainy side has presented itself well this week. My second week in school has gone a lot better than the first, when everything was new and extremely different. Now I’m starting to get used to it all and I’m paying more attention to the positive things. Even my host-family has gotten accustomed to my presence in the household and finally got a key made for me, so I’m no longer just a guest.

Any questions or comments are always welcome!

it's not good, it's not bad, it's just different

Nyt on loma loppunut ja koulu alkanut. Loman viimeisen viikonlopun vietin paikallisilla festivaaleilla, tutustuen host-veljeni ystäviin ja ranskankieliseen rock-musiikkiin. Tunnelma oli mahtava ja minulla oli älyttömän hauskaa, sillä pääsin katsomaan miten paikallisissa festareissa kaikki sujuu. Pääkaupunkiseutulaisen tytön silmien läpi katsottuna, festarit olivat suloisen pienet, mutta sekin sinänsä hyvä asia, sillä näin tunnelma oli tiiviimpää ja pääsi helposti lavan viereen kirkumaan jos tarvetta oli. Tapasin monia mahtavia tyyppejä ja tutustuin enemmän Belgialaisen nuorison kulttuuriin.

Sitten alkoikin jo koulu, joka oli aikamoinen shokki, sillä eroavaisuudet suomalaisen koulusysteemin kanssa ovat huimat. Olen täällä ns. "viidennellä" luokalla, joka periaatteessa vastaa lukion toista luokkaa. Täällä koulut kuitenkin aloitetaan jo 6-vuotiaina, ja täten olen vuotta nuorempien kanssa. Täällä ei ole Suomen lukioiden kurssisysteemiä, vaan on omat luokat ja nämä jaotellaan sen mukaan mitä kukakin haluaa opiskella. Pakollisia tunteja on enemmän kuin Suomessa ja valinnaisetkin ovat tietyllä tavalla rajoitettuja. Vaihtarina saan muutamia vapautuksia ja minulla on vain 29 viikkotuntia, mutta se ei tarkoita, että olisin yhtään vähemmän koulussa kuin muut, sillä ellet ole "abi", niin joudut istumaan kaikki "hyppytunnit" opiskelusalissa, jossa tarkistetaan oletko paikalla. Koulupäivät ovat siis aina samanpituiset: 8:15-16:00, paitsi keskiviikkoisin, jolloin koulusta pääsee jo klo 12.

Ensimmäinen huomio jonka tein oli se, että luokkahuoneissa seinäkellon tilalla oli risti tai ei mitään. Tunneilla ei siis tiedä mitä kello on, ellei omaa rannekelloa, sillä kännyköiden käyttö on hyvin vahvasti kiellettyä. Suomessakin kännyköiden käyttö tunnilla on kiellettyä, mutta tätä sääntöä joustetaan aika paljon ja voi milloin tahansa tarkistaa kellonajan jos on tarve, vaikka yleensä kaikissa luokissa on kello. Toiseksi, luokanvalvojasi lukee ääneen lukujärjestyksen, joka pitää itse kopioida pakolliseen oppimispäiväkirjaan. Tämä päiväkirja annetaan ja siihen pitää täyttää jokaisen tunnin jälkeen ne aiheet jotka on käsitelty sillä tunnilla. Täällä muutenkin vaaditaan tarkkaa huolenpitoa kaikista papereista ja materiaaleista, jotka annetaan, ja sen takia kansiot ovat täällä hittijuttu.

Noin yleisesti katsottuna, täällä koulu on paljon tiukempaa kuin Suomessa. Määritellään hyvin tarkkaan miten pitää käyttäytyä ja miten se vaikuttaa arvosanoihin jos näin ei tee. Rangaistukset ovat myös paljon kovempia ja oppilaille asetetaan paljon enemmän rajoituksia kuin Suomessa. Otan vapauden sanoa, että Suomen lukiossa oppilaalle itselleen asetetaan vastuu siitä, haluaako hän oppia vai ei, kun taas tuntuu, että täällä se oppiminen yritetään pakottaa oppilaalle ja oppilaalta vaaditaan paljon enemmän.

Itselle tämä ensimmäinen kouluviikko on ollut rankka. Aikaiset herätykset ja pitkät koulupäivät, joiden aikana joutuu keskittymään 110% joka sekunti, jotta pysyisi edes vähän kärryillä, väsyttävät tämän tytön alta aika yksikön. Helppoa se ei ole, helppoa se ei tule olemaan. Istun tunneilla täysin kateissa, kun pitäisi ottaa ranskaksi muistiinpanoja siitä mitä opettaja sanoo ranskaksi. Aivoni eivät vaan pysty toimimaan niin nopeasti. Siinä, missä muut ajattelevat "ensimmäinen maailmansota" ja kirjoittavat sen ylös, minä joudun ensinnäkin ymmärtämään mistä edes puhutaan, sitten löytämään ne avainsanat ranskaksi, sitten miettimään miten ne kirjoitetaan ja sitten kirjoitan oudon sekamelskan sanoja, jotka eivät tarkoita millään kielellä mitään.

Kolme viikkoa Belgiassa ja tuntuu kuin olisin ollut tässä hämmentävässä pyörteessä jo paljon kauemmin.

tuliaiset festareilta

paikallista maisemaa

Now my vacation is over and school has started. I spent my last weekend of vacation at a local festival, getting to know the friends of my host-brother and French rock music. The atmosphere there was awesome and I had so much fun, because I got to see how things work out at a local rock festival. From the eyes of a girl, who lives in the capital region, this festival was adorably small, but that was actually a good thing, because now the general feeling was a lot more intense and you could easily find your way to scream next to the stage if you had the need. I met many amazing people and got to know a little bit more about the culture of Belgian youth.

Then school started, which was quite a shock, because the differences between the Finnish school system are huge. I’m here in “fifth” grade, which is pretty much equivalent to the second grade of upper secondary school in Finland. Although, here you start school at the age of six, so I’m among people who are one year younger than me. Here you don’t have the course-system which can be found in Finnish upper secondary schools, but instead you have your own classes and these are created according to what each person wants to study. There are a lot more mandatory classes than in Finland and even the electives are restricted in some ways. As an exchange student, I get a few exemptions and I only have 29 weekly hours, but that doesn’t mean that I get to be in school any less than the other students, because unless you are a “senior”, you have to sit in a study hall for all your “skips”, where they check that you are present. Thus, the school days are always the same length: 8:15-16:00, except on Wednesdays, when you get out of school already at 12.

The first thing I noticed, was that instead of a clock on the wall of the classroom, there is a cross or nothing. That means that you have no idea what time it is during the lesson, unless you have a watch of your own, because it is strictly forbidden to use your cellphone. The use of cellphones is forbidden in Finland too, but that rule is stretched pretty much and you are able to check the time if you need to, although usually each classroom has a clock on the wall. Secondly, your classroom teacher reads out your schedule, which you have to copy down into an obligatory class journal. This journal is given to you and you have to fill in the topics discussed in class after each lesson. You are also required to take extremely good care of all the papers and materials given to you and because of that, files are a huge thing around here.

Generally speaking, school is a lot more strict here than in Finland. It is very specifically defined how you should act and how your actions affect your grades. Punishments are a lot more tough and a lot more restrictions are set for students than in Finland. I’m taking the liberty to say, that in Finnish upper secondary schools, the student himself is responsible for whether he wants to learn or not, while here it seems as though the learning is forced onto the student and a lot more is required from the student.

For me this first week of school has been really tough. The early mornings and the long schooldays, during which I have to concentrate 110% every second to keep up even just the slightest bit, make this girl exhausted in no time. It’s not easy and it won’t be easy. I sit in class completely lost when I should be taking notes in French about what the teacher is saying in French. My brain just doesn’t have the capability to work that fast. While the others need only to think “first world war” and write it down, I need to understand what the topic is, then finding the keywords in French, then figure out how to write them down and then I write down a bundle of words that don’t make any sense in any language.

Three weeks in Belgium and it feels like I’ve been in this confusing mess for a lot longer.

first impressions

Täällä ei paljoa voita tai sokeria säästellä. Ei huolehdita siitä, että kaikki mahdollinen pitää olla rasvatonta ja vähäkalorista, vaan keskitytään enemmän siihen, että ruoka on hyvää ja sitähän se onkin. Erikoisinta minulle on kuitenkin ollut se, että melkein aina leivän päälle laitetaan hilloa, hunajaa, nutellaa, tai muuta makeata. Itse siinä vieressä popsin leikkeleitä hymysuin. Omenahilloa löytyy monista aterioista lisukkeena, myös ravintoloissa ja tummaa leipää en ole vielä löytänyt, muutakun yhden virolaisen tuttavani laukusta. Pitää nyt siis toden teolla alkaa seuraamaan mitä syö, sillä en mielelläni tulisi takaisin Suomeen lihapullana!

Illallisen laittoon käytetään paljon aikaa ja vaivaa (täällä host-isäni tekee ruoan) ja isommalla porukalla kestää ruokailu useita tunteja, eikä kukaan ole hiljaa. Kaikki höpöttävät päällekkäin, eivätkä he näytä tuntevan sellaista käsitettä, että olisi töykeää puhua toisen päälle. Täällä on pakko katkaista toisen puhe, jotta saisi omia sanojaan joskus väliin. Vielä sen päälle että kaikki puhuvat kokoajan, puhuvat he älyttömän kovaan ääneen ja nopeasti, ihan kuin heillä olisi tietty aikaraja, kuinka kauan he saavat puhua, ja heidän pitää ahtaa siihen mahdollisimman paljon informaatiota. Yrittää siinä sitten hiljainen Pohjoismaalainen tyttö pysyä kärryillä...

Suomessa kun tien varsia koristaa havumetsät, eikä ensimmäistä puustoriviä pidemmälle näe, täällä maisemat ovat avoimia, täyttä peltoa ja ehkä joitain palstoja puita. Lehmiä näyttäisi olevan joka kolkassa, ja näiden mukana tulevat myös kärpäset. Vieraillessani eräissä talouksissa, huomaan hurjan määrän kärpäsiä ja sitten kuulen lehmien "MUU":n ja ymmärrän kerta toisensa jälkeen, että nyt ollaan maalla. Täällä ei järviäkään ole näkynyt. Ainoa vesielementti, jonka olen tähän mennessä nähnyt (jos suihkulähteitä sun muita ei lasketa), on se joki joka virtaa Houffalizen läpi.

Tänne tullessani ajattelin, että nyt pääsen vihdoin näkemään miten se kielenoppimis-prosessi oikein tapahtuu, kun sinut heitetään keskelle sellaista ympäristö, missä ei saa hetkeäkään rauhaa siitä kielestä. Vaikka minut onkin heitetty ranskankielen (tai oikeastaan Wallonian-ranskan) vesiputouksen alle ja olen kastunut läpimäräksi, en ymmärrä miten se oppiminen itsessään tapahtuu. Olen oppinut paljon, vaikka matkaa on vielä mentävänä huimasti! Täällä en tosiaan pysty pakoilemaan ranskankieltä kauaa. Koko host-perheeni puhuu vain ja ainoastaan ranskaa, radio soi koko ajan ja sekin tottakai ranskaksi, jos niitä englanninkielisiä hittibiisejä (kuten wake me up) ei lasketa, televisiota jos haluaa katsella, on sekin ranskaksi, kaikki lehdet ja jopa liikenneviitat ja mainokset ovat ranskaksi. Huhhuh! Omituisinta kyllä on se, että omat ajatuksenikin kulkevat ranskaksi välillä.

"Osaan soittaa pianoa!"

Olohuoneemme

Pyöräily on tässä kylässä iso juttu!

Kukkia, kukkia kaikkialla!

Butter and sugar seem to be in wide use here. We don’t make sure that everything has to be fat-free and low-calorie, but instead we focus more on the fact that the food is good, which it is. The most special thing for me, however, has been the fact that here they almost always put jam, honey, nutella, or something else sweet on their bread. I just eat my bread with ham and a smile. Apple jam is found in many dishes on the side, also in restaurants, and I have yet to find brown bread somewhere other than the bag of my new Estonian friend. Now I have to seriously start watching what I eat, because I’d rather not come back to Finland with a number of extra kilos!

Here they use a lot of time and effort in cooking supper (in my house my host-dad makes the food), and with a larger group dining takes several hours, and no one is silent. All of them babble on top of each other and they don’t seem to know anything about the concept that it would be rude to interrupt someone. Here you have to cut off the other's speech, in order to get your own words out sometimes. They don’t just talk all the time, they also speak incredibly loud and fast, just like they would have a certain time limit on how long they’re aloud to speak , and they have to cram as much information as possible in it . This quiet Nordic girl has a lot to keep up with…

In Finland, the roadsides are decorated with coniferous forests, and you can’t see beyond the first line of trees, but here there are the open landscapes, full of fields, and perhaps a few patches of trees. The cows seem to be in every corner, and those come with flies. When I visit some households, I notice a large amount of flies and then I hear the “MOO” of the cows and I understand time after time that we’re in the countryside now. Here I haven’t seen any lakes either. The only element of water, which I have seen so far (if fountains and such don’t count),  is a river that flows through Houffalize.

When I came here, I thought that I would finally get to see how the learning process of a language takes place, when you’re thrown into the middle of an environment where you can’t get a moment of peace away from that language. Although I’ve been thrown under a waterfall of French (or actually Wallonian-french) and I’ve gotten soaked, I don’t understand how the actual learning happens. I’ve learned a lot, although there is a longlong way to go! But here I truly cannot run away from the French language for long. My entire host-family speaks nothing but french; the radio is on all the time, that of course also in french, if you don’t count the hit songs that are in english (like wake me up); if you want to watch the tv, it’s also in french; all the newspapers and magazines and even road signs and ads are in french. Sigh. The weirdest thing is that sometimes even my own thoughts run in french.

last week of vacation

YFU-tapaaminen oli älyttömän mahtavaa, vaikka saavuinkin muodikkaasti myöhässä (hups!). Tuntui kuin yhden kokonaisen viikon puhumiset ja kommunikoimiset tulivat ulos yhtä aikaa, koska en ole tosiaan pystynyt ollenkaan ilmaisemaan itseäni ranskaksi, mutta nyt pääsin puhumaan englantia (ja myös jonkun verran suomea!). Tapasin monia ihania ihmisiä ja ymmärsin, että tuo YFU yhteisö on todella mahtava. Ystäviä saa tavallaan ilmaiseksi, koska jokaisen kanssa menee läpi kaikki samat tunteet ja tapahtumat ja niitä pääsee jakamaan yhdessä. Heti alusta alkaen on jotain yhteistä kaikkien kanssa. Tapaamisessa meille järjestettiin monenlaisia pelejä ja leikkejä, jotta päästiin tutustumaan toisiimme ja myös tutustumaan Liègeen. Oli kyllä hirmu hauskaa!

Toinen viikkoni täällä on hyvin lähtenyt käyntiin ja olen huomannut, että oma ranskankielen taitoni on parantunut huimasti, vaikka muut eivät sitä välttämättä huomaakaan. Viikonlopun aikana pystyin jopa keskustelemaan ranskaksi erään returneen kanssa, josta olin erittäin ylpeä! Vielä tämä viikko lomaa, sitten on aika mennä kouluun. Se ei pelota minua yhtään niin paljon kuin aikaisemmin, ehkä sen takia, että ymmärrän nyt jo paljon enemmän kieltä ja tunnen sieltä valmiiksi jo muutama ihmistä, joista yksi on jo lupautunut viettämään aikaa kanssani.

Meidän piti kuluttaa tietty määrä saippuaa aikarajoituksineen...

Saksa, Suomi ja Viro!

The YFU-meeting last weekend was amazing, even though I arrived a little bit late (oops!). All the talking and communicating that I’ve been unable to get out of me suddenly came out at once, because I finally could express myself using English (and some Finnish too!). I met a ton of wonderful people and I understood that this YFU community is incredible. You get friends somewhat free, because you go through the same feelings and events with everyone and you get to share them together. Right from the beginning, you have something in common with everyone. They organized all sorts of games for us at the meeting so that we got to know each other, as well as Liège. It was a bunch of fun!

My second week here has started well and I’ve noticed a huge improvement in my French, although others might not notice it. During the weekend, I was able to actually keep up a conversation in French with one of the returnees, which I was very proud about! One more week of vacation and then it’s time to go to school. It doesn’t freak me out as much as it used to, probably because I understand the language a lot better now and I already know a few people from there, out of which one has promised to spend time with me.

Belgia toivottaa minut tervetulleeksi

Täällä sitä nyt ollaan. Koko ajan on jotain tekemistä, sillä perhe on kehittänyt minulle yhtä sun toista. Varsinkin host-veljeni yrittää kaikkensa minun vuokseni, näyttää minulle paikkoja ja selittää loputtomasti kaikkea, vaikka vaikeuksiahan minulla tietysti on kielen kanssa. Onneksi kaikki ovat kuitenkin ymmärtäväisiä ja puhuvat hitaammin ja selkeyttävät heti kun en näytä tajuavan missä mennään. En ole ehtinyt oikein kirjoittelemaan kuulumisia tänne, koska väsyn nopeasti kaikesta siitä kääntämisestä (ja kuulemma kouluun päästyäni tulen olemaan päivän jälkeen täysin kuollut!) ja olen myös yrittänyt välttää tietokoneella istumista, koska täällä on niin paljon muita asioita joita voi tehdä!

Ensimmäisen päväni vietin turistina Brysselissä, käyden Atomiumissa ja ajellen ympäri kaupunkia. Kaupungissa oli paljon tuttuja piirteitä, mitä muistakin pääkaupungeista löytää. Brysselikin aivan upea kaupunki. Illemmalla ajelimme parin tunnin matkan Houffalizeen, joka on ihan yhtä kaunis kuin niissä kuvissa mitä siitä näin ennen kuin tulin. Itse en ole vielä ennättänyt kylää paljon kuvailemaan, mutta olen täysin pökerryksissä sen kauneudesta.

Rakastan jo omaa pikkukylääni. Vanhat kivitalot, kapeat kadut jotka kiertelevät niiden ympärillä, joki joka virtaa kylän läpi, kukat jotka koristavat joka nurkkaa. Paikka tuntuu nyt jo omalta, kuin minut olisi tänne tarkoitettu, sillä se vain pursuaa kodikkuutta. Talokin on suloisen tiivis, vaikka kohtuullisen suuri onkin. Kontrasti toki on aika suuri, kun vertaa Houffalizea Espooseen, mutta erilaisuuden takiahan tänne tultiin!

Olen tosiaan jo tehnyt vaikka mitä. Ollut mukana belgialaisessa karaoke-illassa, käynyt suurensuuressa marketissa ostoksilla, kiertänyt ympäriinsä, myös esimerkiksi host-äitini lapsuudenalueella ja hänen työpaikallaan, käynyt ilmoittautumassa kouluun ja tutustunut moniin ihmisiin jo, vaikka monia sanoja en pystykään vaihtamaan. Nyt viikonloppuna on tiedossa YFU-leiri kaikille Belgian (Bruxelles-Wallonie) vaihto-oppilaille. Sitä odotan innolla, sillä pääsen vihdoin vapaasti puhumaan ilman takeltelemista.

Tuntuu, että minulla on älyttömästi kerrottavaa, mutta en pysty kaikkea selittämään samalla kertaa. Pitää kuitenkin kuulumisia kertoa, mutta pian taas lisää infoa!

Nyt lennetään!

Rakkaat tulivat sanomaan heipat lentokentälle <3

Amerikkalainen muistomerkki sodan uhreille

Mini-Eurooppa ja Atomium takana!

Maisemat Atomiumin huipulta

Oma huoneeni, johon rakastuin myös heti

Houffalize katsottuna omasta kattoikkunastani

Here we are. There seems to be something to do all the time, because my host-family has a lot in store for me. Especially my host-brother tries very hard to make me feel at home, showing me around and explaining everything, although of course I have some difficulties with the language. Thankfully, everyone seems to understand my situation and speak more slowly and clarify whenever it seems like I have no idea what's going on. I haven't really had time to share what's been going on, because I get tired easily from all the translating (and apparently once I start school, I'll be completely dead after each day!) and I've also tried to stay away from the computer, because there are so many other things I can do here!

I spent my first day as a tourist in Brussels, visiting the Atomium and driving around the city. The city had many familiar features that you can find in other capitals as well. A very beautiful city. Later, we drove to Houffalize, which took a few hours, but the town is just as pretty as is seen in the pictures that I saw before I came here. I haven't really been taking photos of it myself, but I'm completely mesmerized by its beauty.

I already love my little town. Old stone buildings, the narrow streets that meander around them, the river that flows through the town, the flowers that sprout in every corner. It already feels like home, like I was meant to be here, because it exerts so much coziness. The house itself is sweetly compact, although it is relatively large. The contrast is quite strong when you compare Houffalize to Espoo, but the change is why I'm here!

I have already done all sorts of things. I have been involved in the Belgian karaoke evening, been shopping at a major supermarket, been touring around, for example, in the area where my host-mother spent her childhooh, and her workplace, gone to register for school and met many people already, even though I can barely exchange any words with them. This weekend there is the YFU-camp for all of Belgium's (Wallonie-Bruxelles) exchange students. I look forward to it, because I get to finally speak freely without stammering with my words.

It seems like I have loads to tell, but I can't explain everything at the same time. However I must let you know how things are going. More later!

2 päivää lähtöön

Viimeiseen viikkooni Suomessa on kuulunut loputon sade, koulussa käynti (vaikkakin vain kavereita moikkaamassa) ja syksyn viileät tuulet. Kesäni Suomessa näyttää siis olevan ohi, ainakin tältä vuodelta. Kesä on ollut älyttömän hieno ja olen niin kiitollinen kaikille jotka siihen osallistuivat! Viime viikonloppuna sanoin heipat Leponiemelle, rakkaalle kesäasunnollemme, tänä viikonloppuna se on heihei koko Suomelle, sekä kaikelle tutulle ja turvalliselle.

Videoiden kuvaus ei ole koskaan ollut se minun juttuni, sillä olen keskittynyt valokuvaamiseen. Kesällä nyt kuitenkin innostuin kuvailemaan videopätkiä sieltä sun täältä ja päätin niistä muodostaa tämmöisen koosteen. Itkut ja naurut purkautuivat näitä clippejä katsellessa, teitä tulee niin ikävä! Kiitokset varsinkin Ronjalle ja Fannylle, jotka tässä videossa esiintyvät. Kiitos siitä, että mulla on teidät elämässäni.


kesä13 from Sanni Lääperi on Vimeo.


My last week in Finland is made up of endless rain, going to school (even if it was just to say hi to my friends), and the cold autumn breeze. My summer in Finland seems like it's over, at least for this year. It has been an amazing summer and I'm so grateful to everyone who was a part of it! Last weekend I said my goodbyes to Leponiemi, our beloved summerhouse, this weekend I'm saying goodbye to all of Finland as well as everything I'm used to.

I've never been one to film videos, because I've concentrated on photography. This summer, however, I found myself filming little clips here and there and I decided to compile this video from them. Laughter and tears erupted while watching these clips, I'm going to miss you all so much! Special thanks to Ronja and Fanny, who made their appearances in this video. Thank you that I have you in my life.